sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Osa 39. Amor invenient

Heips taas pienen hiljaiselon jälkeen! Uuden osan kanssa taas olen liikenteessä, johan siinä kestikin. Sen enempiä lätisemättä, olkaa hyvät.


Oli mukavan lämmin kesäilta, kun Nathan ja Wes olivat matkalla Clarkejen luokse. Oli Nathanin 17-vuotissyntymäpäivä, ja he olivat suunnitelleet juhlistavansa sitä poikien kesken sytyttämällä Rolandon ja Darrisin takapihalle pienen nuotion ja juomalla muutaman huurteisen – huolimatta siitä, että porukasta ainoa täysi-ikäinen oli Wes, joka oli myöskin sponsoroinut illan juomat. Seuraava jonossa olisi Rolando, joka oli vielä puolisen vuotta alaikäinen. Darris saisi odotella täysi-ikäisyyttään vielä vajaat kolme vuotta.
Vanhempansa Darris ja Rolando olivat houkutelleet kylpylähotelliin viikonlopuksi, ja pahaa aavistamattomat Joelle ja Matthew olivat nielleet syötin kuin vettä vain.



He eivät menneet kolkuttelemaan ovikelloa, vaan marssivat suoraan portista takapihalle, jossa Darris ja Rolando olivat jo sytyttämässä nuotiota. He vaihtoivat tervehdykset – Rolando heitti pari huonoa vitsiä Wesin tulijaisista saaden kaikki nauramaan – ja istahtivat alas. Tölkit sihahtivat lupaavasti auki, ja hupi voi alkaa.

Ilta oli oikeastaan sellaisella nössöllä tavalla ihan hauska. He juttelivat mistä sattui, heittivät vähän lisää huonoa vitsiä, paistoivat päähänpistosta Darrisin hakemaa makkaraa nuotiolla… Nathan nautti olostaan ihmeellisen paljon.

”Tiedättekö, jätkät? Tämä on ihan hauskaa”, Nathan toi ajatuksensa julki ja siemaisi oluestaan. ”En olisi ikinä ajatellut, että koti-illatkin voisivat olla tämmöisiä. Mutta ensi vuonna kyllä lähdetään radalle, se on varma”, hän naurahti, johon Rolando hörähti oman höntin naurunsa.
”Eihän siellä olisi mitään tekemistä, kun ainoat, jotka siellä nauttisivat olostaan, olisitte sinä ja Darris”, hän näpäytti.

”Paitsi, että minä en pääse minnekään vielä vähään aikaan”, Darris huomautti hieman harmistuneena.
”Ai, helvetti, et niin”, Rolando muisti.
”No, mutta tottahan tuo on. Ollaan ainoita porukan sinkkuja, Dar”, Nathan sanoi miltei ylpeästi ja venytteli raajojaan.

”Siitä puheen ollen, miten teillä menee Ibilan kanssa, Ron? Mutta älä nyt kerro liian yksityiskohtaisesti, se on kuitenkin meidän sisko”, Wes uteli.
Rolando pyöritteli puolityhjää tölkkiä kädessään. ”Tämä nyt kuulostaa ihan juntilta, mutta itsepähän kysyitte”, hän varoitti. ”Me vähän niin kuin seurustellaan. Niin kuin epävirallisesti. Ei julkisesti, mutta ollaan yhdessä. Kerrotaan vanhemmille, sitten kun ollaan valmiita.”
”Ei helvetti, äijästä on tullut ukkomies!” Nathan huudahti ja taputti Rolandoa selkään onnitteluiden merkiksi. ”Eihän siinä mennyt kuin kolme vuotta.”

Pojat repesivät kaikki nauruun. ”Pitää tehdä pieniä myönnytyksiä, jos aikoo saada jutun toimimaan, Nathan, kyllä sinäkin sen vielä tajuat joskus”, Rolando sanoi merkitsevästi, mille Nathan pyöräytti nauraen silmiään.
”Tuskinpa vain. Tämä jätkä on tyytyväinen sinkkuuteen. Eipä tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat.”

”Wes, entä sinä ja Taliyah? Vieläkö kaikki rullaa kuin rasvattu?” Darris kysyi sitten, osaamatta kommentoida mitään Nathanin kannanottoihin.
”Niin, velipoika, vieläkö elämä on kuin ruusuilla tanssimista?” Nathan jatkoi utelua.

Wes laski oluensa maahan ja risti kätensä, ja Nathan jännittyi. Veljellä oli selvästi jotakin suurta sanottavaa.
”Itse asiassa, olen suunnitellut erästä juttua”, tämä sanoi painokkaasti ja hitaasti, miettien tarkkaan jokaista sanaa.
”Millaista juttua?” Rolando paloi halusta tietää.

Wes nosti katseensa velipuoliinsa ja hymy säteili hänen kasvoillaan. ”Ajattelin kosia Taliyahia sen syntymäpäivänä.”

”Kosia?!” Nathan mylväisi ja oli melkein kaataa oluensa maahan.
”Ohhoh”, Rolando sai sanotuksi. Darris vain tuijotti Wesiä monttu auki.
”Oletko nyt miettinyt ihan loppuun asti? Tehän olette vasta 18-vuotiaita”, Nathan jatkoi. Hän ei voinut uskoa, että veli oli näinkin vakavissaan asian kanssa. Vastahan he alkoivat seurustelemaan…

”Olen, olen. Siitä tulee täydellistä.”
”Sehän on jo alle kuukauden päästä”, Nathan muisti. Wes nyökkäsi.
”Kyllä minä sen muistan”, hän naurahti.
”No… Ei kai tässä muuta kuin että onnea vaan sitten”, Rolando sanoi lopuksi ja nousi halaamaan Wesiä. ”Toivottavasti saat myöntävän vastauksen.”

”Sitä minäkin toivon”, Wes sanoi onnea hehkuen.

-------------------------------------------------

”Minun pitäisi kai mennä”, Rolando sanoi hiljaa.
”Älä vielä. Ei vielä, ole kiltti.”

Rolando pyyhkäisi Ibilan poskea kämmenellään ja hymyili tälle. ”Kyllä me nähdään huomennakin, ja ylihuomenna ja milloin ikinä. On vain tosi myöhä”, hän perusteli.
Ibila painautui poikaa vasten ja veti sisäänsä tämän paidan tuoksua. ”Minulla on nyt jo ikävä.”

”Harmi, että meidän pitää tällä tavalla salailla tätä. Minusta olisi ihana, jos äiti ja isäkin tietäisi meistä”, hän harmitteli ääneen. Rolando suuteli tätä hellästi.
”Tiedän. Pitäisiköhän meidän kertoa pian tästä? En minäkään jaksa tätä salailua loputtomiin.”

”Kerrotaan. Mutta tehdään se… hienotunteisesti. Yhdessä.”

Rolando suuteli tyttöä vielä kerran ja hymyili. ”Tehdään niin.”


Ovi aukesi raivokkaasti rymähtäen kuin portaali toiseen maailmaan ja käytävästä huoneeseen pölähti pöllämystyneen näköinen Nathan. Rolando hätkähti Ibila syleilyssään, ja tyttö nosti vaistomaisesti sormen huulilleen pyytäen veljeään pysymään hiljaa. Tytön onneksi veli sulki oven rauhallisesti perässään.
”Mitä hemmettiä te tällä tavalla kuhertelette!” Nathan sihisi hampaidensa välistä tuohtuneena. ”Kuka tahansa olisi voinut pamauttaa sisään!”

Ibila irrottautui Rolandon käsivarsien otteesta ja meni lähemmäs veljeään, jotta tämä kuulisi. ”Et sinäkään olisi saanut tuolla tavalla vain rynniä sisälle! Mitä oikein ajattelit!”
Nathan nosti ylähuultaan tajutessaan, minkä keskelle olisi voinut rynniä, ja vilkuili kulmiensa alta pariskuntaa. ”Ette kai te…?”

”Ei!” Ibila kivahti ja töytäisi veljeään käsivarteen moisesta kysymyksestä.

”Tuota, minun pitäisi tosiaankin mennä”, Rolando puuttui keskusteluun. Ibila kääntyi tätä kohti ja hymyili surullisena.
”Ikkuna on auki”, hän sanoi. ”Nähdään huomenna.”
”Nähdään”, Rolando sanoi ja kampesi ikkunasta ulos jättäen Ibilan kahdestaan veljensä kanssa.

Veljensä, jolta saisi pian kuulla melkoisen saarnan.
Ibila kääntyi ympäri vain nähdäkseen Nathanin ristineen kätensä puuskaan ja katsovan häntä tuomitsevana.
”Mitä?” Ibila kysyi närkästyneenä.

”Teidän pitää oikeasti olla varovaisempia. Olen tosissani, Ibila. Äiti tai isä olisi ihan hyvin voinut vain kävellä sisään.”
Ibila pyöräytti silmiään veljelleen. ”Joo, joo, senkin jeesustelija.”

-------------------------------------------------


”Minkä ihmeen takia kutsuit heidät illalliselle? Mitä yhteistä puheenaihetta meillä muka on kuin Wes? Eihän hänestäkään koko iltaa jaksa rupatella”, Joelle marisi Matthew’lle, joka oli juuri sulkenut puhelun poikansa kanssa.
”Pitäähän meidän yrittää, pojan takia. Aikuisiahan me olemme, Joelle. Olen varma, että illasta tulee mukava. Pääsemme vaihtamaan kuulumisia ja niin edelleen.”

Joelle ei vieläkään vaikuttanut vakuuttuneelta, vaan nosti kätensä puuskaan ja käänsi katseensa pois. ”Enpä usko, Matt. Luulen, että illasta tulee yhtä kiusallinen kuin silloin vuosia sitten. Siksihän me lakkasimme yrittämästä, etkö muista?”

”Tuolla asenteella ainakin tulee. Koita piristyä”, Matthew silitti vaimonsa käsivarsia.
”No ehkä tämän kerran”, Joelle puuskahti.

-----------------------------------------------

”Illalliselle? Heidän luokseen? Lucy, oletko hullu?”

Lucy ei ollut tippaakaan yllättynyt siitä, ettei Aleksej ollut kovinkaan haltioissaan kutsusta. Mies ei ollut koskaan oikein tullut toimeen Matthew’n kanssa, ehkä ihan syystäkin. Ei Lucya itseäänkään kauheasti huvittanut tavata entistä parasta ystäväänsä, Joellea, mutta kyllä hän nyt yhden illan sietäisi tätä.
Wesin vuoksi.

”Aleksej, tämä on Wesille tärkeää. Totta kai haluan, että hän kokee olevansa tärkeä sekä meille että isälleen.”
Aleksejn kulmakarvat kohosivat, ja tämän kasvoilta paistoi loukkaantuneisuus. ”Minäkö en ole Wesin isä?”

”En minä sitä nyt sillä tavalla tarkoittanut, Aleksej, vaan –”
”Wes saa vapaasti nähdä isäänsä silloin, kun häntä vain huvittaa. Minä en vain halua olla paikalla todistamassa sitä”, Aleksej tiuskaisi suuttuneena.
”Aleksej, totta kai sinä olet hänen isänsä, mutta –”

Ulko-ovi paukahti kiinni.
Hemmetti. Sehän meni hyvin.

-------------------------------------------------

Lopulta Aleksej alkoi lämmetä ajatukselle illallisesta Joellen ja Matthew’n kanssa. Ei mies siitä missään vaiheessa riemuissaan ollut, mutta sen verran edes, että suostui lähtemään mukaan. Helppoa se ei ollut ollut, mutta Lucy oli mielissään nähdessään Aleksejn edes yrittävän.
Se riitti hänelle.

Yritystä oli onneksi myös toisella puolen illallispöytää: Joelle ja Matt käyttäytyivät kohteliaasti ja ystävällisesti, ja ainakaan Lucyn silmiin ei ollut osunut yhtäkään halveksuvaa katsetta koko illan aikana. Hän oli jokseenkin tyytyväinen illan kulkuun, mutta ei silti malttanut odottaa illan loppumista. Hän oli sanalla sanoen uupunut.

Aiheet olivat koko illan pitäytyneet varsin kepeinä – aikuisten töissä ja lasten koulunkäynnissä, harrastuksissa ja tulevaisuuden suunnitelmissa. Kukaan ei halunnut tehdä tilanteesta yhtään vaivaantuneempaa, kuin se jo oli tuomalla esiin vanhoja – tai uusia – kahinoita.

”Wes, olen kuullut, että olet löytänyt tyttöystävän. Kerro vähän hänestä”, Joelle kysyi sitten kankean kohteliaasti, mutta kuitenkin.
Wes punastui aavistuksen ja karaisi kurkkuaan. ”No, itse asiassa pyysin hänet tänne mukaan, mutta hänellä oli jo menoa. Olisi ollut mukava esitellä hänet isällekin”, hän sanoi.

”Wes raahaa tyttöystävänsä kaikkialle nykyään, eikä muusta puhukaan. Ihan kuin Ron ja Ibilakin”, Darris möläytti.

Koko huone hiljeni.
Kaikki tuijottivat ensin Darrista.
Sitten Rolandoa.
Sitten Ibilaa.

Ja sitten taas Darrista.

”Anteeksi kamalasti, ei minun pitänyt sanoa sitä –”, Darris aloitti pahoittelemaan, mutta tämän piipitys peittyi pian Matthew’n, Joellen, Aleksejn ja Lucyn epäuskoisten huutojen alle.
”Mitä?!”
”Te?! YHDESSÄ?!”
”Rolando Clarke!”

Lucy oli muiden aikuisten joukossa noussut sillä siunaamalla seisomaan ja katsoi nyt niin murhaavasti tytärtään, että Ibilan teki mieli vajota maan alle.
”Anteeksi, anteeksi”, Darris hoki vieläkin, ja etäisesti Ibila kuuli Rolandon rauhoittelevan tätä.
”Meidän piti muutenkin kertoa piakkoin”, poika selitti.  
Ibila ei kuitenkaan voinut keskittyä keskusteluun kauemmaksi aikaa, kun hänen äitinsä raahasi häntä jo kädestä pitäen syrjemmälle puhutteluun.


”Nyt saat selittää, mitä tämä on. Antaa tulla.” Lucyn ääni oli tuohtunut.
Ibilan teki mieli selittää, ihan totta teki. Tilanne oli vain niin sekasortoinen, niin fiasko, ettei hän saanut sanaakaan suustaan, vaan purskahti vain itkuun. Lucyn ilme ei pehmennyt piiruakaan itkusta huolimatta.
Ibila ei enää kestänyt äitinsä tuomitsemista, vaan pinkoi Rolandon luokse, joka sulki tytön syliinsä lohduttaen samalla, kun hänen oma äitinsä saarnasi hänelle kovaan ääneen Matthew’n säestyksellä. Ibila näki Aleksejn puhuttelevan Wesiä ja Nathania, ja sai selvää vain sanat ”tiesittekö te tästä” ja ”hävytöntä”.

”Rolando Clarke, tämä on kaikkea muuta kuin hyväksyttävää!” Joelle määki naama punaisena. ”Tyttö on 14-vuotias, herran tähden! Mitä oikein ajattelit!”
”Hän on minun tyttöystäväni!” Rolando jylisi samalla mitalla takaisin ja piteli yhä Ibilaa syleilyssään.

”Tyttö on velipuolesi sisar!”
”Minä rakastan häntä!”

”Sinä mitä?” Ibila kuiskasi itkunsa seasta. Rolando käänsi katseensa tähän ja hänen ilmeensä pehmeni rakastavaan hymyyn.
”Rakastan sinua, Ibila.”

”Varjele, te olette teini-ikäisiä! Mistä tiedätte muka mitään rakkaudesta!” Joelle kihisi raivosta. Hän ei voinut sietää ajatusta, että hänen elämänsä linkittyisi enää yhtään enempää Lucyyn tai tämän perheeseen kuin oli pakko.

Samaan aikaan Lucy jäi olohuoneeseen pitelemään päätään. Mitä ihmettä lapset nyt olivat menneet tekemään…
”Lucy?” kuului kysyvä ääni hänen takaansa.
Lucy kääntyi ympäri ja näki Matthew’n seisovan edessään kädet epävarmasti toisiaan hapuillen.

”Matt. Mitä nyt? Älä kuvittelekaan, että tämä on jotenkin minun syytäni, sillä en todellakaan tiennyt –”
”En minä sellaisia, en. Halusin vain kertoa sinulle erään asian.”
”Minkä niin?”

”Kaipaan sinua. Meitä. Yhdessä.” Matthew’n ääni oli hento ja hiljainen, mutta niin lähellä Lucyn korvaa lausuttuna se iskostui naisen tajuntaan harvinaisen selkeästi.
Halusiko Matt palata yhteen?
”Matt, minä –”

Lucy tunsi jonkun tarttuvan kyynärtaipeestaan, ja vilkaisi taakseen. Aleksej. Joka tuijotti Matthew’ta erittäin vihaisesti. Olikohan hän kuullut…?
”Tämä illallinen taisi olla tässä. Me lähdemme nyt kotiin”, Aleksej sanoi jämptisti. Lucy ei voinut olla enempää samaa mieltä.

------------------------------------------


Matka kotiin oli ollut haudanhiljainen, ja heti, kun Aleksej oli saanut lapsensa sisälle ja sulkenut ulko-oven, räjähti hän täydellisesti. Hänen ei tarvinnut yksin pitää puheita, sillä Lucy oli aivan yhtä tuohduksissa asiasta kuin miehensäkin. Yhdessä he pitivät korviahuumaavan ripityksen lapsilleen, Ibilalle niin paljon vanhemman pojan – ja vielä Wesin velipuolen – kanssa vehkeilystä, ja pojille asian salailusta.
”Et ole enää missään tekemisissä sen pojan kanssa, onko selvä!” Aleksej vannotti.
”Te olette kaikki arestissa!” Lucy ärähti lopuksi ja marssitti kaikki lapset omiin huoneisiinsa loppuillaksi.

Mielenosoituksellisesti Ibila säntäsi huoneeseensa itku jo kurkussa. Hän humautti huoneensa oven kiinni niin, että ikkunat helisivät ja heittäytyi lattialle parkumaan kuin viimeistä päivää.
Kaikki oli mennyt niin pieleen. Heidän oli pitänyt kertoa vanhemmilleen yksi kerrallaan, ei möläyttäen, vaan tunnustellen ja rauhallisesti.
Mutta ei hän voinut Darrista tästä syyttää. Todennäköisesti aikuiset olisivat reagoineet täsmälleen samalla tavalla, olisivatpa he saaneet tietää millä keinolla vain.

Tilanne oli nyt vain aika helvetin perseestä: hän ei saisi enää nähdä Rolandoa. Missään.
Tuskin enää koskaan.

Nyyhkytyksen keskeytti äkkiä hiljainen koputus. Ei oveen, vaan ikkunaan.
Ibila nosti katseensa lattiasta, ja näki ikkunan takana Rolandon surulliset mutta hymyilevät kasvot. Tytön sydän hyppäsi ilahtuneena ja hän nousi avaamaan ikkunan Rolandolle.

”Miten voit?” poika kysyi heti sisälle päästyään. ”Saitko pahat huudot?”
Ibila pudisti päätään. ”Sain. Olen myös arestissa varmaan seuraavat neljä vuotta. Enkä saa nähdä sinua enää.” Itku vapisutti hänen alahuultaan niin, että puhe meinasi puuroutua.

Rolando sulki tytön syleilyynsä ja suukotti tämän otsaa. ”Minäkin sain arestia. Ja elämäni läksytyksen.”
”Mitä me nyt tehdään?” Ibila kysyi masentuneena.

”Jatketaan salaa. Samalla tavalla, miten ennenkin. Me löydetään jokin keino, ja aikuiset leppyvät. Se on varma.”
”Oletko tosissasi?”
”Yhtä tosissani kuin livahdin arestistani. Oikeasti. Rakastan sinua.”

Ibila suuteli Rolandoa. ”Minäkin rakastan sinua.”

-----------------------------------------------

Artikkeli oli vihdoin valmis, ja Lucy sai vihdoin sulkea läppärinsä. Juuri, kun hän oli saanut sen kannen kiinni, pärähti hänen puhelimensa soimaan.
”Matt?” Lucy hämmästyi soittajaa. Oliko Wes tehnyt jotakin typerää?

Hän nosti puhelimensa korvalleen ja tervehti Matthew’ta. Jos kyse olisi tosiaan jostakin vakavasta.
Hei, Lucy”, Matt huokaisi luuriin. Lucylla oli paha aavistus.

”Mitä nyt Matt? Onko Wes tehnyt jotakin?”
Wes? Ei, ei mitään sellaista. Minusta vain tuntui, että asiani jäi kesken silloin illallisella”, Matt aloitti. Lucy puristi silmänsä tiukasti kiinni. Voi hemmetti, mitä Matthew’n päässä oikein liikkui? Lucy oli luullut illallispuheiden olleen vain viinin syytä, mutta ilmeisesti Matt oli menettänyt viimeisetkin järjenhippusensa.

”Matt, ei –”
Anna minä selitän. Minä rakastan sinua vieläkin. Palavasti. Haluan sinut takaisin, Lucy. Haluan sinut takaisin niin, että olen valmis jättämään Joelle sinun takiasi. Voisitko edes harkita meitä?

”Matthew, minä en tiedä, miten voisin ilmaista itseäni yhteen selkeämmin. Minä rakastan vain Aleksejta, en sinua. En ole kiinnostunut sinusta, joten voisitko jo lopettaa?”
Lucy, minä –
”Ei, Matt. Olen väsynyt tähän. Jättäisit minut nyt rauhaan. Minulla on muutakin miettimistä”, Lucy ilmoitti kylmäkiskoisesti ja sulki puhelun odottamatta Matthew’n vastausta.

Jostakin syystä Lucylla oli sellainen tunne, ettei Matt kuitenkaan jättäisi asiaa tähän.

----------------------------------------------

”Tämä oli kyllä paras syntymäpäivä ikinä. Kiitos, Wes”, Taliyah sanoi raukeasti heidän miltei maatessa Taliyahin perheen terassin penkillä. Heillä oli tosiaankin ollut toiminnantäyteinen päivä: ensin Wes oli vienyt tytön syömään tämän lempipannukakkuravintolaan, minkä jälkeen he olivat käyneet elokuvissa, ja kaiken kruunasi vielä rauhallinen ilta kesäterassilla istuen ja jutellen.

”Voitaisiin viettää tällaisia päiviä hieman useammin”, Wes tokaisi muka ohimennen ja nauroi päälle.
”Kelpaisi kyllä”, Taliyah naurahti myös.

”Minulla olisi sinulle yksi kysymys”, Wes sanoi sitten salamyhkäisesti.
Taliyah kuunteli tarkkaavaisena pojan seuraavia sanoja. ”Millainen kysymys?”

Wes ei vastannut, vaan hivuttautui Taliyahin viereltä penkiltä seisomaan ja katsoi tyttöä tiiviisti. ”Wes, mitä nyt?” tyttö kysyi yhä hämmentyneempänä.
Wes taittoi toisen polvensa…

Taliyah sinkosi seisomaan. ”Wes…?” hän tapaili epäuskoisena sanoja.
”Taliyah, tuletko vaimokseni?”

Taliyah tunsi miltei pyörtyvänsä. Siinä Wes nyt oli polvillaan hänen edessään, sormus odottavana rasiassa ja silmät toivoa säihkyen. Hänen sydämensä ei malttanut pysyä rinnassaan.
”Totta kai minä tulen”, tyttö sai kakaistuksi, eikä tiennyt pitäisikö hänen itkeä vai nauraa vai molempia.

Wesin ilme kirkastui noiden sanojen myötä silminnähden, ja poika nousi seisomaan. Hän ujutti sormuksen Taliyahin sormeen ja he katsoivat toisiaan sanoinkuvaamattoman onnellisina, eikä Wes voinut hillitä itseään, vaan nosti uutukaisen kihlattunsa vielä ilmaan ja rutisti tätä kuin hengenhädässä.
”Miten… miten edes keksit ehdottaa tämmöistä?” Taliyah kysyi, kun Wes laski tämän maahan, edelleen hymyillen.
Wes pudisti päätään. ”Se vain tuntui oikealta. Olen suunnitellut tätä jo aika kauan.”

”Kuinka kauan?”
”Ainakin pari kuukautta.”
Taliyah painautui Wesiä vasten ja puristi tätä lähemmäs niin kovaa kuin vain kykeni. Wes hengitti sisäänsä Taliyahin tuoksua ja sulki silmänsä. Kaikki oli täydellistä.

Sitten Taliyah irrottautui syleilystä, ja katsoi Wesiä vakavana silmiin. ”Mitä?” poika kysyi. Oliko jokin mennyt sittenkin pieleen?
”Karataan”, Taliyah kuiskasi.
”Karataan?” Wes toisti, nauroi, luuli vitsiksi.


Kun Taliyahin ilme ei värähtänytkään, poika vakavoitui. ”Karataan?” hän toisti epäuskoisena. ”Minne muka? Millä rahalla?”
”En minä tiedä. Siitä tulee seikkailu”, Taliyah sanoi innoissaan. Wes oli enemmänkin huolissaan.
”Mutta…”
”Mutta mitä? Eikö sinulla ole seikkailumieltä? Koulu on loppu, tulevaisuus on avoin. Me voimme tehdä, mitä haluamme! Eikö nyt olisi jo aikakin?”

Wesin mieltä painoi silti jokin. He istahtivat takaisin alas miettimään Taliyahin ideaa, ja tämä laukoi Wesille ties minkälaisia ehdotuksia siitä, mitä he tekisivät, minne he menisivät, ja mitä tulevaisuus voisi heille tarjota.
Lopulta Wesin pää oli käännetty.
He karkaisivat.

----------------------------------------------

Pari viikkoa vierähti nopeasti: Wes ja Taliyah tosiaan karkasivat bussilla suuntanaan jokin etelävaltioista, eivät he itsekään tienneet, minne lopulta päätyisivät. Lucy ja Aleksej olivat olleet huolissaan, mutta toivottaneet silti nuorelle parille onnea matkaan, eivätkä Taliyahin vanhemmatkaan olleet olleet suuremmin ajatusta vastaan – kunhan he saisivat lähettää nuorelle parille raha-avustusta aika-ajoin.

Nathan oli vain tuntenut olonsa taas hieman yksinäisemmäksi nyt, kun hän ei nähnyt veljeään sitäkään vähää kuin ennen. Onneksi sentään hänellä oli vielä jäljellä siskonsa, Rolando ja Darris. He pitivät yhtä tiukemmin kuin koskaan, vaikka Ibila ja Rolando eivät saaneetkaan nähdä toisiaan. Kukaan ei kuitenkaan ollut vahtimassa moista koulun käytävillä, joilla poppoo kokoontui aina viettämään välitunteja ja hyppytunteja yhdessä.


Kunnes eräänä päivänä syyslukukauden alettua Nathan näki ystävineen rehtorin kävelevän koulun sisäpihan poikki tärkeä ilme kasvoillaan.
Ja seuralaisia peräjäljessään: noin nelikymppisen näköinen mies ja oletettavasti tämän teini-ikäinen tyttärensä.
Joka oli kuin enkeli.

”Onkohan tuo se uusi oppilas?” Ibila kysyi hiljaa heidän tuijottaessa uusia tulokkaita.
”Varmaankin”, Rolando tyytyi tokaisemaan.
Nathan ei saanut sanaa suustaan. Hän tuijotti tyttöä kuin lumottuna. Tyttö selkeästikin oli hyvin tietoinen viehätysvoimastaan, sillä vilkuili ympärilleen minkä kerkesi.

Kunnes hänen silmänsä osuivat Nathaniin, ja viipyilivät hetken.
Tarpeeksi kauan, että Nathan ehti loihtia hymyn kasvoilleen.
Sitten seurue katosi sisälle ilmeisesti rehtorin kansliaan.

”Hän tulee varmaan meidän luokallemme”, Rolando sanoi sitten osoittaen sanansa Nathanille, joka tyytyi vain nyökkäämään.

-------------------------------------------------

And that's a wrap! Seuraavassa osassa päästäänkin sitten jo yliopistoon, huu!

Ja tiedän, tarinan keskellä on vielä "kuvattomia" osia, joita en ole vain saanut aikaiseksi päivittää flickriin :/ toivottavasti kesällä ehtisin ne päivitellä... joten älkää repikö pelihousujanne, jooko? :D

Sitten kai se olisi teidän vuoro, arvoisa yleisö :)

4 kommenttia:

  1. Iiks, lisää Stormeja! Rakkautta on näköjään löydetty lopunkin *laskee sormillaan* seitsemännen sukupolven keskuudessa.
    Pojusten - eikun siis nuoren miesten - nuotiorupattelu oli mukava tapa saada vähän selkoa siitä mitä on tapahtunut poissaolomme aikana, ja vähän muistutusta siitä kuka nyt oli minkäkin ikäinen. Weshän on suunnitellut hänen ja Taliyahin tulevaisuutta jo pitkälle, ja Taliyahillakin vaikuttaa olevan omat suunnitelmansa etelävaltioiden reissusta päätellen. Ainakin yhdellä parilla menee (ainakin tällä hetkellä) hyvin. *koputtaa puuta moisen lausunnon jälkeen*

    Vaikka Ibilan ja Rolandon suhde nyt tuli aikuisten tietoon vähän vähemmän hienovaraisella tavalla kuin nuoripari olisi toivonut, niin olen vähän samaa mieltä Ibilan kanssa - tuskin nämä olisivat kovin iloisia uutisesta olleet vaikka Darris olisikin pitänyt suunsa supussa.
    Ja Matthewkin vielä saa päähänsä näytellä creepyä eksää, hrrh. Onneksi Lucy on niin kovapintainen että tajua iskeä luurin korvaan. Kunhan mainitsisi asiasta vielä Aleksejlle ettei tämä kuule omaa kauttaan ja saa väärää kuvaa asiasta...
    Jotenkin tuntuu että Ibilakin olisi herkän kuorensa alla perinyt sekä Lucyn että Aleksejn sitkeyttä, ehkä se ei vain näy välittömästi päällepäin.

    Ja sinne taitaa mennä se Nathanin sinkkuus...
    Tajusin myös juuri nyt, että sekä Stormit että Garpit ovat (ainakin periaatteessa?) menossa seitsemännessä sukupolvessa. Pitäisikö yrittää kiriä edelle? ;D
    Mistä kohtaa hän muuten yleensä laskee sukupolven vaihtuneeksi?
    Mainiota luettavaa oli taas jälleen kerran ja uutta odotan ;D Siinä kai tärkeimmät ;)

    VastaaPoista
  2. Ohhohhhoi minkälainen osa! Draamaa ja kiemuraa kerrakseen! Ja loppu lupaa että lisää on luvassa. Kun jotenkin nakertaa fiilis, että Taliyah ja Wes eivät niin ruusuisasti pääse karkausreissullaan elämään, ovat niin nuoriakin vielä... Rolando ja Ibila saavat varmaan lopulta onnelisen lopun kun aika kuluu iät karttuvat ja vanhemmat leppyvät, vaikka nyt onkin vähän kivikkoista. Ja mitäköhän Nathan ja tämä uusi oppilas puuhaavat jatkossa, tuskin jää pelkästään silmäpelin tasolle enää...?

    Mukava osa nuorten touhuista, jään odottamaan lisää!

    VastaaPoista
  3. Ah, teinien elämää on aina niin ihana seurata! Mikäs sen hauskempaa kuin kunnon sydänsuru.

    Jotenkin osasin odottaa, että Ibilan ja Rolandon suhde ei saisi vanhemmilta hirveää suosiota, mutta.. Onhan tuo nyt kohtuutonta, vaikka Ibila nuori onkin. Luulisi Lucyn ja Aleksejn jos kenen ymmärtävän. Ja voi jeesus, Matthan se siellä yrittää kinuta Lucya takaisin. Älä nyt nainen herranjumala haksahda!

    Voi voi, taitaa olla Nathanillekin odotettavissa romanssia. Wes ja Taliyah ovat varsin söpöjä höppänöitä! Näinköhän tuo karkausreissu kuitenkaan menee suunnitelmien mukaan.. Jatkoa vaan tulemaan, kun ehdit, odotan suurella innolla!

    VastaaPoista
  4. Huhhuh, kaikkea sitä tapahtuikin :D Suhdesotkuja puolin ja toisin. Olen niin toivoton romantikko, että tuntuu raastavan väärältä erottaa Rolando ja Ibila tuolla tavoin toisistaan, mutta eiköhän tosirakkaus keinot keksi... Tulee kunnon Romeo ja Julia -tulkinta tästä :D Ja Taliyah ja Wes pamauttivat kihloihin, mikäs siinä. Toivottavasti seikkailustaan tulee antoisa! Mutta olisi pitänyt arvata että Matt haikailee vielä Lucyn perään. Sen siitä saa kun menee pettämään tätä toisen kanssa. (vaikka minä kyllä vieläkin liputan Lucyn ja Mattin puolesta, en ole koskaan oikein lämmennyt Joellelle ja Aleksejlle :D)
    Uu, romanssitutkani vilkkuu! Mitäköhän tapahtuu Nathanin ja tuon mystisen tyttösen välillä?
    Kiitos osasta! Jään odottamaan jatkoa :)

    VastaaPoista