On jälleen kulunut laittoman kauan aikaa viime osasta, mutta ei anneta sen häiritä yhtään enemää kuin se on jo häirinnyt. Täten tarjoan aimo annoksen taas Stormeja, olkaa ystävälliset:
”Äiti!” Lucy
kuuli vaativan huudon ulkoa. Hän pyöräytti silmiään kierroksen ympäri ja
hymyili päätään pudistellen. Pojat olivat taas kiusanteossa.
Lucy suoristi
takkinsa rypyt suoriksi, suki vähän hiuksiaan, nappasi laukun matkaansa ja
lähti selvittämään tilannetta.
Oli kuin
olikin, Lucy löysi lapset leikkimästä pihalla. ”Leikki” oli tosin hieman
kyseenalainen nimitys, sillä pojat olivat ryövänneet Ibilalta tämän
suosikkinallen ja heittelivät sitä nyt toisilleen tytön tuijottaessa touhua
vierestä suru puserossa.
”Oliks pakko
huutaa äiti tänne? Nyt se pistää meidät kotitöihin”, Lucy kuuli Wesin
marmattavan pikkusiskolleen lähestyessään heitä. Eikä hänen tarvinnut sanoa
mitään, pojat ymmärsivät vähemmästäkin: Wes nakkasi nallen takaisin Ibilalle,
joka poimi sen maasta hädissään ja rutisti miltei ruttuun.
”Pojat, mitä
olemme sanoneet isänne kanssa Ibilan kiusaamisesta? Ja Nathan, eikös sinulla
ollut läksytkin tekemättä?”
Nuoremman
pojan kasvot valahtivat hieman kalpeammiksi, ja pojat riensivät yksissä tuumin
sisälle läksyntekoon. Lucy jäi itse vielä nuorimmaisensa seuraksi, joka
vaikutti silminnähden helpottuneelta ja tillitti äitiään hieman vetisin silmin.
”Kiitti,
äiti”, tämä piipitti.
Lucy
pyyhkäisi tytön punaiselta poskelta kyyneleen ja hymyili tälle lohduttavasti.
”Eivät he
pahaa tarkoita. Poikia pitää joskus vain vähän kouluttaa.”
”Mutta miten?
Ei ne usko mua”, Ibila sanoi surullisena.
”Tiedätkö
miten? Komenna ihan kunnolla. Saa suuttuakin. Jos se ei toimi, jätä ne omaan
arvoonsa. Esitä, ettei kiinnosta, vaikka oikeasti kiinnostaisikin. Pieni
kostokin saattaisi olla paikallaan”, Lucy sanoi pilke silmäkulmassa.
”Millainen
kosto?”
”Hmm, vaikka
harmiton säikäyttely tai juksauttaminen. Mutta tätä et kuullut minulta, ethän?”
Vihdoin tyttö
hymyili. ”En.”
”Sillä
lailla”, Lucy kannusti ja halasi tytärtään. ”Mentäisiinkö katsomaan, mitä isä
touhuaa?” Ibila nyökkäsi innoissaan, tarttui äitiään kädestä, ja Lucy talutti
tämän sisälle Aleksejn työhuoneeseen, jossa tämä piirteli jos jonkinlaisia
asemakaavoja kaupunginvaltuustolle.
”Katsopas,
kuka tuli käymään”, Lucy huikkasi ovelta koputtaessaan. Aleksej kääntyi
työtuolissaan ja riemu syttyi tämän kasvoille nähdessään pienen tyttärensä
ovensuussa.
”Tulepas
tänne, prinsessa!”, hän kutsui ja Ibila ryntäsi juosten isänsä tykö, joka nosti
tämän syliinsä ja kutitti vähän kyljistä saaden tytön hykertämään.
”Palaan varmaan
iltamyöhään. Täytyy saada eräs juttu valmiiksi huomisen painokseen”, Lucy
ilmoitti. ”Muistathan –”
”Kyllä,
muistan kyllä: ei pelejä yhdeksän jälkeen, ja hammaspesulle viimeistään
kymmeneltä. Ole rauhassa”, Aleksej keskeytti hymyillen. Lucy naurahti omalle
hössöttämiselleen.
”Hyvä.
Mukavaa päivää!” hän huikkasi ja heitti lentosuukon Aleksejlle, joka nappasi
sen ketterästi kämmenelleen.
”Samoin
sinulle”, hän toivotti takaisin. Lucy vilkutti vielä perään ja lähti
toimistolleen.
-----------------------------------------------
-------------------------------------------------
Tytöt olivat
ihan typeriä kapistuksia.
Nathan vannoi
sydänverellään pysymään heistä erossa niin hyvin kuin vain taisi. Niistä oli
vain harmia.
Wes oli
muuttunut ihan tyhmäksi tavattuaan sen yhden tytön.
Tämä oli yksi
niistä harvoista hetkistä, kun Wes oli molemmilla jaloillaan maan pinnalla.
Vihdoin. Nathan oli törmännyt veljeensä välitunnilla, jäänyt juttelemaan
kokeillakseen kepillä jäätä ja yllätyksekseen huomannut veljen olevan miltei
täysin oma itsensä. Siinä he nyt juttelivat niitä näitä, ihan kuin silloin
vanhoina hyvinä aikoina.
Kunnes se
tyttö ilmestyi taas. Jostain kirotun nurkan takaa hän asteli Wesin näkökenttään
ja pisti tämän kovalevyn oikosulkuun. Wesin katse lasittui tuohon tyttöön ja
puhe alkoi puuroutua niin kuin hammaslääkärissä ikään.
Nathanin ei
tarvinnut edes kääntyä ympäri tajutakseen tilanteen.
Ai. Se tyttö
taas.
”Wes,
kuunteletko sinä?” hän yritti herätellä veljeään horroksesta, tuloksetta. Wes
keskittyi vain puolella korvalla pikkuveljensä juttuihin. ”Wes?”
Ei reaktiota.
Ja sitten Wes
kääntyi. 180 astetta. Ja lähti tytön perään.
Nathan kuuli
vain sanat: ”Moi Taliyah –”
Sinne meni
sekin tilaisuus.
Tytöt olivat
ihan typeriä.
---------------------------------------------------
Koulu oli
vihdoin loppunut, ja viikonloppu saattoi alkaa. Nathan oli tavoittanut veljensä
taas koulun pihalla, ja he olivat sopineet menevänsä harjoittelemaan
jalkapalloa koulun lähellä sijaitsevalle kentälle.
Erävoitto,
Nathan ajatteli itsekseen.
”Haluatko
harjoitella maalien tekoa vai yrittää saada estettyä minua tekemästä maalia?”
Wes virnuili matkalla kentälle.
Nathan
pukkasi veljeään käsivarteen. ”Tällä kertaa et saa yhtään maaliin, siitä pidän
huolen”, hän vannoi.
”Sehän
nähdään”, Wes uhosi.
”Juostaanko
kilpaa kentälle?” isoveli ehdotti sitten. Nathan ei antanut tälle varoitusaikaa
vaan pinkaisi suoriltaan juoksuun saaden huvittuneita sadatteluita niskaansa.
---------------------------------------------------
”Yritä edes!
Tähtää!” Nathan nauroi maalin suussa. Wes pyöritteli palloa jalkojensa välissä
vetkutellen ja selvästi hymyssäsuin.
”Odotapa
vain”, tämä huikkasi katse edelleen tiiviisti jaloissaan ja niiden leipomassa
pallossa.
”Olen
valmis!” Nathan huusi ja valmistautui potkuun.
Wes laukaisi
ja –
Maalihan
siitä tuli.
Nathan manasi
hiljaa kerätessään pallon syliinsä maalin perältä, mutta kun hän oli
potkaisemassa pallon takaisin veljelleen, ei tätä näkynyt missään.
Väärin.
Wes oli
kadonnut taas sen tytön luokse.
Miten se
tyttö aina päätyikin samaan paikkaan?
Nathan
puuskahti turhautuneena. Hän potkaisi pallon reppunsa luokse ja laahusti sen
perässä vaihtamaan nappulakenkänsä lenkkareihin. Wes tuskin enää haluaisi
pelata hänen kanssaan. Ei nyt, kun tuo Taliyah oli maisemissa.
-----------------------------------------------
”Moi, Wes. Hieno
maali”, Taliyah heitti ja sipaisi hiuksiaan korvansa taakse. Wes tunsi
jalkojensa muuttuvan taas spagetiksi, mutta käski itseään pysymään kasassa. Nyt
jos koskaan.
Jo aiemmin
päivällä hänen oli pitänyt tehdä se, mutta pupu oli mennyt pöksyyn yllättävällä
nopeudella ja voimalla.
Se oli siis
tehtävä nyt.
”Tuota,
haluaisitko, tai siis… Voisinko saattaa sinut kotiin?”
Taliyah
katsoi häntä mystisellä ilmeellä, mutta Wes huomasi punan nousevan tämän
poskille. ”Toki”, tämä sanoi lopulta pieni hymy suunpielessään.
Tilaisuus
koitti. ”Hienoa! Minä, tuota, haen reppuni ensin”, hän takelteli. Onnekseen hän
huomasi Taliyahin vain naurahtavan ja jäävän odottamaan, kun hän itse riensi
kentän toiselle reunalle hakemaan reppuaan, jonka vieressä Nathan kiskoi
lenkkareita jalkaansa.
”Hei, sori,
etten voi enää pelata. Voidaan ottaa uusiksi vaikka huomenna?”
”Joo, unohda
koko juttu”, Nathan tiuskaisi hänelle takaisin. Pikkuveli heitti reppunsa
selkään ja lähti ilmeisesti kotiin sanomatta enää sanaakaan.
Wes hämmentyi
hieman pikkuveljen käytöksestä, mutta ei antanut sen haitata kovin kauaa.
Hänellä oli nyt paljon parempaa tekemistä.
-----------------------------------------------
”Hemmetin
Taliyah”, Nathan kirosi tullessaan kotiin. Hän nakkasi reppunsa
mielenosoituksellisesti keskelle olohuonetta ja istahti sohvalle kädet
puuskassa.
”Haluatko
pelata? Minä voin olla maalivahtina”, kuului hiljainen ääni, ja kun Nathan
nosti katseensa Ibilan huoneen oveen, hän näki tämän ruskeiden hiusten
kehystämät kasvot ovenraosta. Pikkusisko halusi selkeästi seuraa.
Ӏh, hanki
omia kavereita”, Nathan kivahti ja laukkasi omaan huoneeseensa ja paukautti oven
kiinni niin, että ikkunat helisivät.
--------------------------------------------------------
Salkku painoi
hieman enemmän, kuin töihin mennessä, ja Aleksej oli helpottunut tietäessään pääsevänsä
taas nukkumaan rakkaan vaimonsa viereen omaan sänkyynsä. Aleksej hieraisi
niskaansa astuessaan sisälle ja näki keittiössä mitä kauneimman näyn: Lucy nojasi
päivämekossaan kivipylvästä vasten hyväntuulinen hymy kasvoillaan, ja ruuan
tuoksu leijaili vaivihkaa Aleksejn nenään.
”Oliko mukava
päivä?” Lucy kysyi.
Aleksej
pudotti salkkunsa eteisen naulakon viereen ja harppoi suutelemaan vaimoaan.
Pitkän suudelman jälkeen hän hymyili raukeasti ja katsoi Lucya syvään silmiin.
”Et arvaakaan.”
Jos Lucy olisi
ollut kissa, hän olisi kehrännyt.
”Tule, tein
meille illallista. Lapset ovat jo nukkumassa, olemme aivan kaksistaan”, Lucy
kehotti ja talutti miehensä ruokasaliin.
Aleksej
vilkaisi rannekelloaan – jo yksitoista – ja päivitteli pitkittyneitä kokouksiaan
kaupunginvaltuuston kanssa. Uusi asemakaava teetätti kaikille päänvaivaa.
”Anteeksi
että kokoukseni venyi taas. Minä ihan oikeasti luulin, että pormestari
suostuisi tarjoukseen –”
Lucy
keskeytti Aleksejn puheen painamalla sormen tämän huulille. ”Älä turhaan.
Minulle jäi aikaa laittautua”, hän sanoi hymyillen.
Aleksej
suostui vihdoin istuutumaan ja tajusi vasta silloin, millaisen aterian Lucy oli
heille taikonut: porsaankyljyksiä, bataattimuusia ja ruusukaalia. ”Näyttää
herkulliselta”, mies huokaisi saaden vaimonsa naurahtamaan.
”Sama
resepti, kuin aiemminkin. Muistin, että pidät siitä.”
--------------------------------------------
”Älä naurata,
lapset heräävät vielä!” Lucy kikatti ja tunsi itsensä kuin teinitytöksi
konsanaan. Aleksej suuteli häntä otsaan, korvaan, poskelle, kaulalle… Sai Lucyn
janoamaan vain lisää.
Lautaset
olivat jääneet keittiöön odottamaan tiskaajaansa, ja oli vain tuurista kiinni,
ettei olohuoneeseen ollut jäänyt muutakin aamua varten yllätykseksi lapsille.
”Herätköön”,
Aleksej uhosi ja jatkoi yhä kiihkeämmin kaataen heidät molemmat sängylle.
Hemmetti, viime kerrasta ei edes ollut niin kauan aikaa, mutta silti hänestä
tuntui kuin ei olisi nähnyt Lucya moneen vuoteen.
Oveen kävi
hento koputus. ”Äiti? Isi?”
Aleksej
pysähtyi ja he katsoivat Lucyn kanssa toisiaan silmiin osaksi yllättyneinä,
osaksi pettyneinä. Ibila oli varmaankin taas herännyt painajaisuneen.
”Voi
hemmetti”, Lucy kuiskasi.
”Onko pakko
avata”, Aleksej mutisi hieman harmissaan, mutta meni yhtä kaikki avaamaan oven
kuopukselle.
Ibila seisoi
onnettoman näköisenä oven toisella puolella kuivuneet kyyneleet kasvoillaan
ilme selvästi kirkastuen nähdessään isänsä lempeän katseen. ”Mikä nyt on,
kulta?”
”En saanut
unta”, tyttö myönsi itkuisella äänellä. ”Saanko… saanko nukkua teidän kanssa?”
Aleksej
halasi tiukasti Ibilaa ja päästi tämän makuuhuoneeseen. Lucy istui sängyllä
valmiina peittelemään tytön heidän väliinsä. Ibila kömpi sänkyyn ja hautautui
peiton alle Lucyn suukottaessa häntä hellästi otsalle. ”Kauniita unia”, tämä
sanoi hiljaa ja loi Aleksejhin merkitsevän katseen.
Aleksej
istahti sängylle ja nyökkäsi Lucylle. Hän silitti tyttärensä ruskeita hiuksia,
kunnes tämä nukahti.
-----------------------------------------------
Wes
oikeastaan piti vierailuistaan Matthew’n luona. Velipuolet Rolando ja Darris
olivat suunnilleen saman ikäisiä kuin hän ja Nathan – Rolando oli vain vuotta
Wesiä nuorempi, ja Darris vuotta nuorempi kuin Nathan – joten heistäkin oli
tullut melko läheisiä keskenään. Joskus harvoin, kun Wes oli saanut ottaa
Nathanin mukaan Matthew’n luo, oli myös Nathan hyvää pataa Wesin velipuolten
kanssa. Ainoa asia, joka tuossa perheessä hänen kannaltaan takkusi, oli hänen
äitipuolensa, Joelle.
Nainen
käyttäytyi häntä kohtaan kylmästi, tosin kohteliaasti, ja Wes oli aistivinaan
heidän välillään jonkinlaista jännitettä. Jännitettä, jonka alkuperästä hän ei
ollut itse ollenkaan tietoinen.
Siitä
huolimatta Wes nautti olostaan aina käydessään isänsä luona, kuten nytkin. He
olivat isänsä kanssa vaihtaneet kuulumisia aivan tavalliseen tapaansa, syöneet
päivällistä ja nyt pelasivat poikien kanssa kolmestaan Rolandon upouutta
SSX-peliä.
”Eikä, se oli
niin lähellä!” Darris päivitteli erän loputtua; Rolando oli taas voittanut
hänet kaksintaistelussa. Wes vain nauroi.
”Älä huoli,
Darris, Rolando viettää niin paljon aikaa pelaten, että sinun pitäisi olla
vähintään yhtä iso nörtti päihittääksesi hänet.”
Wes sai
närkästyneen mulkaisun Rolandolta, joka puolustautui hetimiten. ”Ja silti sinä
aina voitat minut”, hän nakkasi nokkelasti takaisin.
”Totta
puhut”, Darris myönsi nauraen.
Wes pyöräytti
silmiään ympäri ja nauroi. ”Sitä kutsutaan luonnonlahjakkuudeksi, pojat.”
”Okei, okei.
Ketkä pelaa seuraavan erän?” Rolando kysyi heiluttaen ohjainta kädessään.
Ohjaimia oli vain kaksi, joten jonkun piti aina jäädä yleisöksi kannustamaan.
”Anna tänne.
Nyt katsotaan, kumpi on pahempi nörtti”, Wes haastoi. Rolando osoitti ensin
omia silmiään etu- ja keskisormellaan ja sitten Wesin silmiä.
”Niin
todellakin tehdään”, hän otti haasteen vastaan.
”Odottakaa,
haen sipsiä!” Darris huusi ja katosi alakertaan hakemaan lisää naposteltavaa.
-----------------------------------------
Ibila potki
kiviä tiellä matkalla kotiin. Ihan tylsä päivä taas. Hän antaisi mitä vain, jos
saisi edes yhden kaverin. Edes yhden.
Mutta ei
sitäkään hänelle suotu. Ei koulussa, eikä missään muuallakaan. Ei edes
balettiharjoituksissa, joista hän ei lähtökohtaisestikaan pitänyt kovin paljon.
Ei tanssissa itsessään ollut mitään vikaa, mutta… yksin se ei ollut kovin
kivaa.
Koulun piha
oli miltei tyhjä, sillä tapansa mukana Ibila odotti muiden lähtevän, ennen kuin
astui ulos. Oli noloa tulla nähdyksi yksin koulun pihalla.
Sitten pihan
poikki rynni lauma poikia. Wesin tai Nathanin ikäisiä, eli noin kolme-neljä
vuotta Ibilaa vanhempia. He remusivat kuin pahaisetkin apinat ja pitivät kovaa
meteliä. Ibila keräsi rohkeutensa ja käveli mahdollisimman tomerasti heidän
ohitseen.
Hänen
katseensa kuitenkin kiinnittyi yhteen pojista. Tällä oli mustat, päälaelle
nipuksi kootut hiukset ja harmaat silmät ja lempeä katse ja –
Poika katsoi
häneen.
Ibila käänsi
äkkiä katseensa pois ja jatkoi entistä nopeammin.
Kuitenkaan
koko matkan aikana hän ei saanut ajatuksiaan eroon tuosta pojasta, heidän
jakamastaan katseesta.
Vaikka poika
tuskin oli edes huomannut häntä.
------------------------------------------------
Ibila ei
ollut ennen tajunnutkaan, että se viimeviikkoinen poika kävi hänen kouluaan.
Ehkä hän sitten tosiaankin käveli katse maassa, mistä hänen äitinsä aina jaksoi
huomauttaa. Ehkä siksi hän ei ollut huomannut poikaa aikaisemmin.
Oli miten
oli, hän ei saanut silmiään irti tuosta pojasta. Ihan naurettavaa, hän tiesi,
mutta hänestä tuntui, että hän oli ihastunut. Vaikka hän ei edes tiennyt pojan
nimeä.
Mutta aina,
kun poika tajusi katsoa häntä takaisin, hän käänsi katseensa pois niin nopeasti
kuin vain kykeni. Ja punastui. Ankarasti.
Ja sitten
etsi taas tämän katsetta.
Vähitellen
Ibilasta alkoi tuntua, että poika oli ehkä tajunnut tilanteen, ja huomannut ne
ohikiitävät katseet. Se ei häntä haitannut: hän tiesi, että poika oli hänelle
liian vanha, liian aikuinen, eikä missään nimessä hänen tavoiteltavissaan.
Hän vain piti
unelmoinnista.
--------------------------------------------
Wes ei voinut
uskoa iltaa todeksi. Taliyah oli suostunut.
Taliyah oli
nyt hänen tyttöystävänsä.
Tyttöystävä.
Hän ei voinut
lakata hymyilemästä, siksi onnellinen hän oli. Tunsi itsensä ihan typeräksi,
mutta ei hän vain mahtanut sille mitään. Hymy oli kuin liimattu hänen
kasvoilleen.
Matkalla
pesemään hampaitaan Wes ohitti Ibilan huoneen avonaisen oven, ja näki siskonsa
istuvan sängyllään haikean, miltei surullisen näköisenä. Mikähän siskolla nyt oli hätänä?
”Moi, Ibila?
Onko kaikki hyvin?” Wes koputti oveen. Sisko nosti pelokkaan katseensa häneen
ja pudisti lannistuneena päätään. Wes astui puoliksi huoneeseen.
”Haluatko puhua
siitä?”
Nyökkäys.
Wes sulki
oven perässään ja istahti sängylle pikkusiskonsa viereen.
”Kerro
kaikki”, hän kehotti.
”No kun…”,
tyttö aloitti mutta vaikeni sitten hetkeksi.
”Kerro vain”,
Wes rohkaisi.
”Koulussa on
yksi poika”, Ibila sanoi hiljaa.
”Mitä hän on
tehnyt? Sano heti, käyn lyömässä sen pojan tuusan nuuskaksi –”, Wes aloitti
leikillään saaden Ibilan hieman piristymään.
”Ei kyse ole
semmoisesta, Wes!”, tyttö hymyili. ”Hän ei oikeastaan ole tehnyt mitään. Sehän
tässä harmittaakin.”
”Ai, olet
ihastunut”, Wes ymmärsi. Ihan kuin häpeissään Ibila tyytyi vain nyökkäämään
vaisuna.
”No,
millainen se poika on?”
Ibila katsoi
veljeensä varmistusta hakien ja sanoi sitten: ”No hänellä on ihan tummat
hiukset, kuin mustat ja harmaat silmät. Hän on ehkä sinun pituisesi ja
ikäisesi, ja hän on tosi hauska. Ainakin niin minä luulen, en ole koskaan
jutellut hänelle. Hän taitaa olla sinun rinnakkaisluokallasi.”
”Vai minun
ikäiseni”, Wes mutisi itsekseen.
Sitten hän
tajusi. Voi hemmetti.
Tyttö oli
ihastunut Rolandoon.
Wesin omaan
velipuoleen.
”Kuule”, Wes
aloitti tietämättä, mitä sanoa, ”Jos se poika yhtään tajuaa paremman päälle,
niin kyllä se vielä sinut huomaa. Vain idiootti jättäisi tuommoisen
kultakimpaleen välistä.”
”Niinkö
luulet?”
”Ihan
varmasti.”
Ibila tuntui
piristyvän Wesin rohkaisevista sanoista, mutta poikaa jäi silti vaivaamaan eräs
asia: Tiesikö Ibila olleensa ihastunut Wesin velipuoleen?
------------------------------------------------
”Mistä sinä
tuommoista olet saanut päähäsi, Wes? Pikkusiskoosi?”
Rolando
näytti aidosti yllättyneeltä. Hitto, ei kai olisi sittenkään pitänyt ottaa
asiaa puheeksi. Darriskin näytti hämmentyneeltä.
”Niin siis,
tuota noin… Kuulin vain huhuja”, Wes yritti paikata.
Hetken
hiljaisuuden jälkeen Rolando kuitenkin avasi suunsa. ”No, hyvä on. Mutta ette
sitten kerro tästä yhdellekään sielulle, onko selvä?”
Kaksi
jämäkkää nyökkäystä.
”Olen kyllä
huomannut, että hän katselee minua sillä silmällä. Eikä minulla ole mitään sitä
vastaan. Hän on vain… no, nuori.”
Wes tunsi
olonsa hieman kevenevän. ”Uskallatkin olla hänelle julma, muuten tulen ja vedän
sinua korville niin, että kuulet jo hautajaiskellosikin”, Wes vannotti, ja
Rolando ei selkeästikään oikein tiennyt pitäisikö hänen nauraa vai ottaa uhkaus
tosissaan. ”Ibila on… hauras. Haluan vain, ettei häntä satu, ymmärrätkö?”
Rolando
nyökkäsi. ”En missään nimessä satuttaisi häntä, lupaan.”
”Hyvä. Saatte
siunaukseni”, hän julisti kieli suunpielessä.
”Kiitos,
kamu”, Rolando sanoi ja halasi veljeään tätä selkään taputtaen.
Mitenhän
heidän vanhempansa reagoisivat, kun kuulisivat?
-------------------------------------------------
”M-m-makuuhuoneeseen”,
Lucy henkäisi suudelmien lomasta. Aleksej hymyili ja nosti vaimonsa syliinsä
polvitaipeista ja kainaloista.
”Selvä pyy”,
Aleksej mutisi.
Makuuhuonettaan
kohti suunnistaessaan Aleksejn silmiin kuitenkin osui Nathanin huoneen
avonainen ovi, ja vaisusti jalkapalloaan pyörittelevä Nathan. Poikaa selvästi
painoi jokin.
”Lucy”,
Aleksej kuiskasi, ja nainen kurottautui katsomaan miehensä olkapään yli
Nathanin huoneeseen. Sitten Lucy katsoi taas Aleksejta ja nyökkäsi.
”Odotan sinua
tuolla”, hän sanoi hiljaa, kun Aleksej oli laskenut tämän takaisin omille
jaloilleen.
”Ei mene kuin
sekunti, lupaan”, Aleksej vannoi. Lucy katosi heidän yhteiseen kammariinsa
veikeä hymy kasvoillaan.
Aleksej
lähestyi pojan huonetta varovaisella koputuksella. ”Haloo? Saako tulla?”
”Isä”, Nathan
hengähti.
”Onko kaikki
hyvin? Vaikutat apealta.”
Nathan
nappasi pallon syliinsä ja vieritti sen sängyn alle istahtaen itse sängylleen.
”Wes on muuttunut typeräksi sen tyttöystävänsä takia.”
”Mitä
tarkoitat?”
”Ei sillä ole
enää aikaa minulle. Ärsyttää olla koko ajan yksin.”
Aleksej
istahti sängylle miettiväisenä. Miten tämän nyt oikein sanoisi?
”Nathan,
Wesillä on nyt monta rautaa tulessa. On koulu, Taliyah, jalkapallo… Se
tarkoittaa sitä, että muusta tekemisestä on tingittävä. Olen aivan varma, että
Wes haluaisi olla seurassasi yhtä paljon kuin ennenkin, mutta aika on vain
rajallista.”
Nathan tuhahti
epäuskoisena. ”Tuskin.”
”Kuules,
poju. Olen varma, että jonain päivänä sinäkin löydät vierellesi sen unelmiesi
tytön – tai pojan – jonka takia muutut ihan ’tyhmäksi’”, Aleksej selitti
vääntäen naamaansa viimeisen sanan kohdalla.
Nathan
naurahti hieman.
”Kyllä se
siitä. Kyllä Weskin pian tajuaa, että elämää on muuallakin kuin Taliyah’ssa.
Anna hänelle aikaa olla rakastunut.”
”Niin kai
sitten”, Nathan puuskahti.
”No niin,
alahan jo nukkumaan. On jo myöhä.”
”Öitä.”
”Öitä.”
Aleksej sulki
oven hiljaa ja hipsi napsauttamaan talosta muutkin valot pois päältä. Lopuksi
hän hiippaili omaan makuuhuoneeseensa, sulki oven hiirenhiljaa ja kääntyi vain
nähdäkseen Lucyn pelkissä alusvaatteissaan sängyllä.
”Mihin me
jäimmekään?” hän virnisti.
-------------------------------------
That's it folks! Ainakin tältä erää
Toivoisin niin paljon, että mulla olis enemmänkin aikaa värkätä näitten kanssa, mut tällä hetkellä vapaa-aika on tosia rajottunutta. Tämänkin osan kuvaamiseen taisi mennä nelisen viikonloppua *huh*
Oh, well, yritän jatkella pikimiten, myös Luumun tarinoissa. Kuvia päivittelen menneisiin osiin kunhan ehdin! Sitten oliskin kommenttien vuoro
Jostakin syystä päässäni alkoi soida Go Wes(t).
VastaaPoistaYas, Stormeja! :D Ainakin talon vanhimmilla asukkailla vaikuttaa olevan mukavaa, draama on tainnut siirtyä Lucysta ja Aleksejsta heidän lapsiinsa - Wes vaikuttaa ainakin tässä vaiheessa säästyneen suuremmilta draamoilta ja vain ottavan osaa sukulaistensa säätöihin kuten pikkusiskon ja velipuolen ihastukseen (tai aiheuttavan pikkuveljelle draamaa).
Siitä puheen ollen, Ibilan ja Rolandon juttu vaikuttaa joten söötiltä, kunhan Ibila yuosta tosiaan hieman kasvaa ja kunhan Wes ei joudu toteuttamaan uhkaustaan. Pikku Ibiza (keksin taas lempinimiä) näyttää perineen varsin paljon ulkonäöstään Lucylta aina kastanjanruskeita kutreja myöten.
Pidin jotenkin myös siitä miten vanhemmat miehet (Weshän on jo nuori mies, eikös?) neuvovat vuorollaan perheen nuorempia kumpikin tavallaan sydämen asioissa - Wes pikkusiskoaan ja Aleksej Nathania.
Tässä tuli hyvin selväksi todella paljon perhe- ja parisuhdedynamiikkoja, odotan innolla mitä niiden kiemuroista vielä kehittyy ;D
Oho, tässä onkin havaittavissa pieni sanaleikki :D unintentional semmoinen...
PoistaJoo, nyt on aika nuoremman sukupolven sotkea asioita :D ainakin omalta osaltaan... pitäähän sitä jonkun olla erotuomarina toisten draamoihin
Pakko myöntää meinaan aivan liian usein kirjoittaa Ibilan Ibizana :D ja kyllä, tyttö on ihan ilmetty äitinsä siinä missä Nathan on aivan Aleksejn näköinen!
Seuraavaa osaa sitten lukemaan vaan ;D kiitoksia kommentista!
Lucylla ja Aleksejlla näyttää menevän hyvin, vaikka lapset aina keskeyttävätkin kuherteluhetket :D Voi voi. No, onneksi Nathanille juttelun jälkeen homma pääsi jatkumaan siitä, mihin se jäi...
VastaaPoistaVoi kun söpö Ibila ♥ Raukalle soisi kyllä kavereita, on se kumma ettei kukaan halua olla hänen kanssaan :< Mutta lol, kaikista maailman simeistä hän menee ihastumaan Wesin velipuoleen :D Onneksi Wes nyt sentään suhtautuu asiaan ihan hyvin, vaikka toki pitää hieman odottaa Ibilan kasvamista. Hänestä tulee taatusti nätti teini, kun on jo lapsena noin söötti ♥
Ihana Wes, kun on noin rakastunut ja ihan omissa pilvilinnoissaan :D Nathan-parka on pahasti mustis. Odottaa vaan, kun hän joskus tapaa oman mielitiettynsä, sitten viimeistään tajuaa Wesin käytöstä ;)
Ihana osa, kiitokset tästä! Jään innolla odottamaan jatkoa :)
Sen siitä saa kun lapsosia hankkii :'D
Poista"mutta lol" :''DD ai että nauroin taas niin makeasti :D kyllä maailma on pieni, eikö?
Wes on tosiaankin ottanut sellaisen rauhanturvaajan roolin :D ja niin, pitäähän sitä joskus olla ensirakkauden huumassa :3 Eiköhän Nathankin löydä pian samanlaista vipinää elämäänsä ;)
kiitokset kommentista! :)
Lapset alkoivat melkein käydä hermoilleni, kun Lucy ja Aleksej eivät saaneet nauttia toisistaan rauhassa :D Ilmeisesti he ovat parempia vanhempia kuin minä olisin, kun osasivat olla hermostumatta. Ovathan nuo mukulat söpöjä, sitä ei käy kiistäminen. Ibila (ihana nimi) etenkin on vaan tosi suloinen. Eivät pojatkaan hassumpia ole, etenkin Wes nyt vanhempana on varsinainen komistus! Samaa voisi sanoa velipuolestaan Rolandosta, ei ihme että Ibila meni tähän ihastumaan. Mielenkiinnolla odotan, että nuoremmatkin lapset teiniytyvät, ja päästään kunnon suhdekiemuroihin! Kiitoksia kovasti tästä osasta! :)
VastaaPoistaP.S. Evergreenissä uutta osaa!
:''D olen pahoillani näistä keskeytyksistä, ensi osassa niitä ei tule, lupaan sen :D ja totta puhut, Aleksejn ja Lucyn nassut saivat kyllä aikaan varsin söpöjä kersoja ♥ voin luvata, että kyllä nuoremmistakin kuoriutuu teineinä melkoisia hurmureita :D
PoistaKiitoksia kommentista!
Olipas kiva uusi osa, tällaista perhe-elämää maustettuna pienellä draamalla. Pojista on kasvanut komistuksia ja Ibilastakin tulee varmasti nätti teinityttö :) Saapas nähdä miten hänen ja Rolandon juttu etenee.
VastaaPoistaJoo, ei sitä kovin suurempia juonikuvioita oikein saa aikaan, kun henkilöt eivät ole vielä täysi-ikäisiäkään :D mutta pientä draamaahan löytyy aina jokaisen elämästä eikös?
PoistaKyllä, uudesta osasta se selviää!
Kiitän kommentista!
Ohoo miten huomasin vasta nyt tämän uuden osan! Olipa mukava lukea seuraavan sukupolven edesottamuksia. Kaikki esiteltiin kunnolla vasta tässä osassa, mutta kaikki sisarukset ja puolisisarukset tuntuu tuntevan jo nyt niin hyvin, että olisi kuin monta osaa oli mennyt. Jään odottamaan innolla jatkoa. Meneekö Ibilalla (on muuten ihana nimi <3) ja Rolandolla lopulta tunteet yksiin, ja mitä muilla on suunnitelmissa, ja kestääkö tuo vanhempien onni ja rakkaus yhtä ruusuisena kuin tähän asti...
VastaaPoistaNo, se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan :'D totta puhuen itsellänikin on ollut hiema kirimistä toisten tarinoissa joten en voi moittia :D
PoistaOi, no sehän on hyvä kuulla :3 kyllä, kysymyksiisi vastataan seuraavassa osassa ;)
Kiitoksia kommentista!