Oho, onko tämä ennätys? Sainko oikeesti uuden osan näin äkkiä valmiiksi?
Ei, et näe unta, tämä on päättäväisyyden tulosta :D Vihdoin, kun nyt kesällä on ollut aikaa niin oon ottanut tavoitteeksi vähän kiriä tätä tarinaa eteenpäin, josko tämän saisin valmiiksi joskus :D
Mutta mutta, uusi osa on tässä, ei kai siitä sitten kun lukemaan vaan!
Ei, et näe unta, tämä on päättäväisyyden tulosta :D Vihdoin, kun nyt kesällä on ollut aikaa niin oon ottanut tavoitteeksi vähän kiriä tätä tarinaa eteenpäin, josko tämän saisin valmiiksi joskus :D
Mutta mutta, uusi osa on tässä, ei kai siitä sitten kun lukemaan vaan!
Joellella.
Hän oli Joellella.
Siinä paha
missä mainitaan: nainen itse nukkua tuhisi ilkosillaan hänen vieressään
olohuoneen sohvalla.
Voi helvetti.
Matt kelasi
muistiaan niin vimmatusti, että aiheuttaisi varmasti pian filminauhan ylikuumenemisen.
Ensinnäkin, hän muisti Lucyn ja sen vaaleatukkaisen miehen ja heidän… touhunsa
hänen omalla kuistillaan. Hän muisti myös käyneensä Joellen luona purkamassa
sydäntään. Baarin ja sen elämäänsä kyllästyneen baarimikon ja… hän oli käynyt
Joellen luona uudestaan. Purkamassa vähän lisää asioita.
Matt karaisi
kurkkuaan pulssi kiihtyen kuin ralliauto. Mitä helvettiä hän oli mennyt oikein
tekemään? Ja vielä kenen kanssa!
Ja sitten hän
lähti.
----------------------------------------------
Matka oli
ollut pitkä ja krapulainen. Matt oli pidellyt päätään ainakin puolet matkasta,
ja toisen puoliskon hän oli hanakasti vältellyt vastaantulevien ihmisten katseita:
hänellä oli yllään eiliset vaatteensa, eikä hän varmasti tuoksunutkaan kovin
suloiselle.
Kun 56 Vale
Avenue häämötti hänen edessään, Matt pohti kahteen kertaan, oliko hänellä
kanttia katsoa enää Lucya silmiin. Mitä hän olikaan tehnyt… Hänen olisi tehnyt
mieli pistää se kaikki alkoholin piikkiin, mutta hän tiesi, ettei se ollut koko
totuus. Itsehän hän oli ollut toimijana tekosissaan ja sen vuoksi hänen oli
niistä otettava myös vastuu. Kunhan Lucy ei sentään saisi keskenmenoa
kuullessaan uutiset…
Varautuen jo
pahimpaan Matt koputti omaan ulko-oveensa viitsimättä käyttää avainta. Lucy
avaisi hänelle oven, jos haluaisi. Mutta… ovi olikin auki. Matt pisti päänsä
ovenraosta ja huhuili Lucya.
Ei vastausta.
”Luc –”
Matthew’n
ääni särkyi samalla sekunnilla, kun hänen näkökenttäänsä osui lattialla makaava
nainen. Lucy.
Mies rynni
ovesta sisään, paiskasi sen kiinni ja könysi avovaimonsa viereen. Hänen
sydämensä hakkasi hullun lailla ja kämmenet hikosivat, kun hän läpsi naista
hellästi poskille yrittäen saada tätä virkoamaan.
”Lucy, herää,
ole kiltti”, hän vaati hädissään, mutta naisen silmät olivat ja pysyivät
kiinni. Sitten Matt tunnusteli Lucyn vatsaa, oliko poika kunnossa. Eihän hän
tiennyt, mistä sen tunnistaisi, jos ei olisikaan – verta ei näkynyt – mutta
niin hänestä tuntui, että kuului tehdä.
Kuin ihmeen
kaupalla, Lucyn silmät alkoivat väristä ja lopulta aukesivat raukeasti.
”Lucy”, Matt
huokaisi helpottuneena. ”Voi luojan kiitos, sinä olet kunnossa. Säikäytit minut
oikein kunnolla. Miksi ihmeessä sinä tässä makaat? Onko kaikki kunnossa? Onko
vauvalla kaikki hyvin? Selvä, nyt mennään käymään sairaalassa –”
”Matt”, Lucy
raudankova ääni keskeytti, ja naisen käsi tarttui tiukasti Matthew’n jo
matkapuhelinta tavoittelevaan käsivarteen. Matt pysähtyi ja tuijotti Lucya kuin
aaveen nähneenä.
Matthew
hautasi puhelimensa taskuunsa ja hieraisi samalla niskaansa. Hänen hämmentynyt
katseensa oli kuitenkin nauliutuneena Lucyyn. ”Minusta meidän pitäisi tarkistaa
ensin, miten sinä ja poika voitte.”
”Älä puhu
paskaa, ei kukaan tuosta vain nukahda keskelle keittiötä. Pyörryitkö sinä?
Löitkö pääsi? Sinullahan voi olla aivotärähdys –”
Lucy nousi
horjuen seisomaan, ja huomattuaan sen Matt riensi tämän tueksi ja istutti tämän
keittiön pöydän ääreen. Nojautui itse keittiötasoa vasten ja katsoi vain Lucya.
He olivat
hiljaa vuosikausia.
”Minun täytyy
kertoa –”
”Kerro”, Lucy
vaati.
Matt loi
katseensa lattiaan.
Lucyn
kasvoille oli juurtunut ilme, jota Matt ei koskaan halunnut nähdä. Pettymys.
Epäusko. Järkytys.
”Olen
pahoillani, Lucy, minä… Tein todella typerästi. Olin humalassa, en ajatellut
selkeästi –”
”Miksi?”
Lucyn ääni oli hatara ja itkuinen. Matt ei vieläkään kehdannut kohdata naisen
katsetta. Häntä hävetti ja kadutti enemmän kuin koko elämänsä aikana yhteensä.
Hänen poskiaan kuumotti kuin tuhannen auringon voimalla.
Lucy ponkaisi
penkiltä ylös. ”Mi –! Sinä –! Oliko se siis kosto? Mutta eihän sitä voi
mitenkään verrata! Matt, se oli vain suudelma, ja sinä –!” nainen hautasi
kasvonsa kämmeniinsä yrittäen tukahduttaa korvia hyytävää karjuntaa.
”Minä tiedän,
eikä minulla ole mitään hyvää syytä puolustella tekoani –”, Matt yritti, mutta
tuloksetta: Lucy ei kuunnellut sanakaan. Lucy ei halunnut kuulla enää mitään,
mitä tuon miehen suusta tuli. Ei valheita, ei syytöksiä, ei pyyntöjä, ei
mitään.
He olivat
hiljaa. Lucyn kulmat olivat syvään painuneina ja uursivat tämän otsalle synkkiä
ryppyjä. Matt tunsi alahuulensa väreilevän niin, että sitä seuraisi kohta
purkaus. Hän yritti purra huultaan ja katsoi Lucya yhä niin pahoillaan kuin
kykeni – muuhun hän ei kyennyt. Hän tiesi, ettei muuta Lucy olisi sietänytkään.
Matt oli kuin
lamaantunut. Kun ovi aukesi, hän tiesi, että nainen oli tosissaan. ”Lucy, kai
me voimme vielä puhua tästä –”
Ja padot
aukesivat.
----------------------------------------------------
Ovikello soi
vaativasti ja yllättäen. Aleksej rymysi makuuhuoneestaan avaamaan – jospa hänen
tilaamansa nojatuolit olisivat vihdoin saapuneet – mutta ovella ei ollutkaan
lähetti.
Oven takana
seisoi hieman nolona hänen elämänsä rakkaus, hiukset sievästi korvien takana, silmät
itkuiset, raskaudesta pinkeä vatsa erittäin… no, esillä, ja olallaan tällä oli
äärimmilleen pakattu kangaskassi, jonka vetoketjun avunhuudot Aleksej pystyi
melkein kuulemaan.
”Anteeksi,
että tuppaudun näin, mutta… minä en keksinyt parempaakaan paikkaa, mihin mennä
ja tarvitsisin yöpaikan muutamaksi päiväksi ja –”
”Tule
ihmeessä sisälle. Kyllä täällä tilaa on”, Aleksej keskeytti Lucyn papatuksen,
ja avasi oven apposelleen.
Lucy katsoi
häntä epäuskon vallassa, ja sanoi sitten kuin itsekseen: ”Mutta olisinhan minä
voinut mennä Joellelle, herran tähden.”
He seisoivat
siinä hiljaa hetkisen, Aleksej odottaen, mitä Lucy seuraavaksi sanoisi tai
päättäisi, Lucy pohdiskellen tuntojaan. Miten hän olikaan unohtanut Joellen?
Hän oli vain suoraan marssinut Aleksejn antamaan osoitteeseen, eikä ollut edes
harkinnut toisia vaihtoehtoja.
”No, tuletko
sinä vai et?” Aleksej kysyi lopulta.
Lucy mietti
pari sekuntia ja väläytti sitten miehen mielestä kauneimman hymyn, jonka tämä
oli koskaan nähnyt. ”Totta kai.” Ja niiskaus perään.
”Anteeksi
vielä, että tulen varoittamatta. Totta puhuen minulla ei ollut itsellänikään
kovinkaan paljon varoitusaikaa –”, Lucy papatti taas heidän mennessään sisälle.
Aleksej
pysähtyi. ”Kuten jo sanoin”, hän sanoi nauraen. ”ei se mitään. Saat olla täällä
niin kauan kuin tahdot.”
Lucy toljotti
tätä pitkään vaikea ilme kasvoillaan. Sekoitus hymyä ja itkua. Lopulta tämän
suusta kuului vain pihisevä kiitos, kun tämä kapsahti Aleksejn kaulaan ja
rutisti tätä kaikin voimin kuin vain kykeni. Itku ja nyyhkytys seurasivat
millisekunnin perässä.
Rehellisesti
Aleksej oli toivonutkin Lucyn saapuvan hänen ovelleen. Mutta ei tällä tavalla.
Hän tyytyi halaamaan naista hellästi ja silittämään tämän päätä ja hiuksia.
Lohduttamaan sanomatta sanaakaan.
----------------------------------------------
Kuin kouraisu
vatsan sisällä.
”Aleksej!”
Lucy kiljaisi hädissään, ja silmänräpäyksessä mies rynnisti hänen
makuuhuoneeseensa vaaleat kynityt hiukset heiluen. Lucyn ei tarvinnut kuin
katsoa häntä hätäisellä ilmeellään kädet pyöristyneellä vatsallaan, kun tämä jo
ymmärsi yskän.
”Nyt mennään”,
Aleksej totesi ja kaivoi puhelimen taskustaan aikeenaan soittaa taksi.
Taksi saapui
kaikkien onneksi valonnopeudella, ja nopeasti he kiipesivät auton kyytiin
Aleksej Lucya avustaen. ”Sairaalaan. Nyt”, Aleksej huudahti kuskille, joka ei
viivytellyt, vaan lähti matkaan nilkka suorana.
”Aleksej”,
Lucy puuskutti supistusten välissä.
”Niin?” mies
kääntyi hänen puoleensa valmiina noudattamaan mitä tahansa käskyä.
”Soita
Mattille.”
Lucy ojensi
Aleksejlle kännykkäänsä, ja ripeästi Aleksej löysi lokitiedoista avomiehen
numeron. Vaikkei tämä varmaankaan ilahtuisi kuullessaan vieraan miehen äänen
naisystävänsä puhelimesta.
”Lucy, luojan kiitos missä sinä –”
”Öh”, Aleksej
takelteli keskeyttäen miehen luurin toisessa päässä. Hän katseli tuskissaan
vääntelehtivää Lucya ja yritti kuumeisesti keksiä tapaa, jolla herättäisi
vähiten raivoa ja ärtymystä. ”Lucy ei nyt pääse puhelimeen, mutta –”
”Mitä helvettiä. Oletko sinä se
katukaupustelija, joka kertoi muka joistakin Afrikan lapsista?”
”Afrikan
lapsis – ei, en minä –”
”Mitä hemmettiä sinä soitat Lucyn puhelimella –”
Mutta
saipahan hän avomiehen hiljaiseksi.
”Lucy ja minä
olemme matkalla sairaalaan. Hänellä on taas supistuksia.”
Millisekunti
hiljaisuutta. ”Olen jo matkalla.”
Puhelu
katkesi.
Aleksej
pyöritteli puhelimelle vielä silmiään ja oli jo ojentamassa sitä takaisin, kun
Lucy työnsi sen takaisin Aleksejn käteen. ”Joelle. Soittaisitko – äh –
Joellelle?”
”Totta kai.”
”Sano, että kastelee
takapihan tomaatit, jos joudun… jäämään pidemmäksi aikaa. Matt ei kuitenkaan
muista tehdä sitä.” Lucyn katkonainen ja tuskainen ääni sai Aleksejn
puristamaan hampaansa yhteen. Kunpa olisikin jotain, jota hän voisi tehdä.
Jotain muuta
kuin soitella ihmisille ympäri kaupunkia.
”Selvä, minä
sanon”, hän lupasi ja alkoi etsiä uutta puhelinnumeroa lokitiedoista.
----------------------------------------------------
Aamuun
mennessä oli kaikeksi onneksi selvinnyt, ettei kyse ollut ollut muusta, kuin ”harmittomista
supistuksista” – kuten hoitajat sanoivat huolettomaan sävyyn saaden tuimia
katseita sekä Matthew’n että Aleksejn taholta – mutta vastaisuuden varalta Lucy
päätettiin ottaa osastolle tarkkailuun muutamaksi päiväksi. Molemmat miehet
olivat tähän ratkaisuun enemmän kuin tyytyväisiä ajatellen Lucyn ja vauvan
terveyttä, mutta Lucya itse järjestely ei kovinkaan paljon ilahduttanut.
Sairaalasängyssä makaaminen päivät pitkät tuntui uuvuttavan jo ajatuksenakin.
Aikaisen
herätyksensä takia Matt ei viipynyt sairaalassa pitkään, vain sen ajan, että
oli varma Lucyn hyvinvoinnista. Joelle ei ilmaantunut paikalle keskellä yötä,
sen sijaan hän tyytyi soittamaan Lucylle uudemman kerran, kun supistukset
olivat vihdoin ohi. He kävivät unisen ja lyhyen keskustelun, jonka päätteeksi
Lucy lupasi päästää Joellen takaisin nukkumaan.
Aleksej ei
kuitenkaan lähtenyt. Hoitajat epäsivät häneltä pääsyn Lucyn huoneeseen vedoten
tämän levontarpeeseen, joten mies tyytyi nuokkumaan lopun yöstä käytävän
yllättävän epämukavilla nojatuoleilla, jotka oli verhoiltu varmasti rumimmalla
vakosametilla, mitä markkinoilta oli löytynyt.
Kun Aleksej
oli vakuutettu Lucyn olevan hyvissä käsissä – mihin oli tarvittu sekä kahden
hoitajan ja hoitavan lääkärin, sekä Lucyn itsensä kannanotot – mies suostui
viimein lähtemään kotiinsa ja lepäämään itsekin hieman.
Lucyn sydäntä
lämmitti ajatus Aleksejn huolenpidosta, mutta mikään ei syrjäyttänyt hänen
mielestään sitä synkkää pilveä, jota supistuskohtaukset hänen ja vauvan
terveydelle loivat. Lääkäri oli vakuuttanut Lucylle monien huolestuneiden
utelujen jälkeen kyse olevan vain stressistä ja ylikuormituksesta – ”Joskus se
saattaa olla laukaiseva tekijä” – mutta syvällä mielensä sopukoissa kyti
epäilys, jonka Lucy yritti syrjäyttää pois mielestään. Jos lääkäri sanoi asian
olevan näin, niin niinhän sen oli sitten oltava.
------------------------------------------------------
”Haluan puhua nyt, Matt. Tulen sinne.”
”Kuka ikinä
siellä onkin, parasta olla hyvä syy herättää minut”, Lucyn ärtynyt ääni kuului
sairaalahuoneesta. Matt säpsähti ja hänen katseensa sinkosi puhelimensa
näytöllä käytävästä tekstiviestikeskustelusta raollaan olevasta ovesta
kajastavaan sängynpäätyyn, jonka patjalla makaavaa naista hän oli tullut
lepyttelemään.
Matthew
keräsi rohkeutensa, koputti oveen ja astui sisään kasvoillaan viattomin hymy,
jonka vain kykeni niille loihtimaan.
Lucyn ääni
kuulosti hieman pettyneeltä.
”Minäpä
minä”, hän vastasi yhtä kaikki yrittäen kuulostaa reippaalta. Totta puhuen
tilanne vaikutti toivottomammalta kuin hän oli osannut kuvitellakaan.
”Kuuntelisit
minua. Edes hetken.”
Hiljaisuus.
Jos Mattilla olisi ollut hattu mukanaan, hän olisi hypistellyt sitä rystyset
valkeina hermostuneisuudesta. Nyt hän tyytyi vain puremaan huultaan verille.
”Tiedän, että
se, mitä tein, on anteeksiantamatonta, mutta haluan vain, että tiedät, että…
rakastan vain sinua, Lucy. En ketään muuta. Se oli typerä, typerä virhe, jonka
haluaisin pyyhkiä pois enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Tahdon vain
sinut.”
”Ihan hyvä.
Minä jo luulin, että tulit vetoamaan yhteiseen lapseemme.”
Lucylla ei
selkeästikään ollut hyvä päivä.
”Onko sinulla
ja pojalla varmasti kaikki kunnossa?” Mielikuvitushattu Matthew’n hyppysissä
oli jo peruuttamattomasti rutussa.
Vastaukseksi
hän sai vain kovan mulkaisun, joka kuitenkin katkesi Matthew’n puhelimen
soittoääneen, joka rävähti soimaan kuin tuhannen auringon voimalla keskelle
hiljaisuutta.
”Anteeksi”,
Matt pahoitteli ja vilkaisi luuria.
Joelle.
”Voi
helvetti, anteeksi, minun täytyy vastata.”
------------------------------------------------------
Matt katosi
käytävään. Lucy tuhahti ja pyöritteli silmiä päässään. Mitä hänen oikein
pitäisi ajatella tästä kaikesta?
Aleksej oli
juuri noussut kuolleista. Matt oli todistanut epäluotettavuutensa, mutta
toisaalta, Lucy rakasti tätä ja oli saamassa tämän kanssa lapsenkin ja –
Äh. Kaikki
oli vain niin solmussa.
Ehkä hänen
pitäisi antaa Mattille vielä mahdollisuus. Tuntui niin tuhlaukselta heittää
kaikki hukkaan, nyt kun onni olisi juuri ovella.
Lucy ponkaisi
sängystään ylös – päivitteli pari sekuntia rumaa sairaalakaapuaan – ja astui
käytävään.
Ei jälkeäkään
Mattista.
Hän lähti
vaeltelemaan ympäri käytäviä etsien Matthew’ta, mutta mies oli kuin maan
nielemä: ei jälkeäkään –
Joelle.
Lucy lähestyi
ääntä, ja vaikkei saanut kovinkaan paljon selvää lausutuista sanoista, äänen
omistajasta hän varmistui askel askeleelta. Sitten kuului uusi ääni –
”Miten niin
virhe? Matt? Sinähän sanoit rakastavasi minua!”
”Me petimme Lucya, ymmärrätkö!”
Lucyn oli
varmistuttava. Hän otti vielä pari
askelta ja…
Nurkan takaa
paljastui varsinainen näky: hänen paras ystävänsä ja rakas avomiehensä
huitoivat käsillään kuin parhaimmatkin nukketeatterin esittäjät. Puhuivat
julkeita rakkaudesta, pettämisestä ja… hänestä itsestään. Tällaistako hänen
selkänsä takana oli vehkeilty? Kaikki tämä yhdestä suudelmasta Aleksejn kanssa?
Kaikki voima
valahti Lucysta lattialle, kuin syksy olisi tullut ja puhaltanut kaikki lehdet
mennessään maahan. Sen tilalle tuli kiukku. Kiukku mitä väkevimmässä
muodossaan.
Lucy marssi
päättäväisesti pariskunnan taakse ja tuijotti Matthew’ta pettyneimmällä
ilmeellä, jonka tämä oli kuunaan nähnyt. Ja voi sitä ilmettä, joka Mattin
kasvoille hulahti tämän nähdessä Lucyn niin pettyneenä rakastajansa selän
takana kaiken kuulleena.
Sitä olisi
voinut kuvailla osuvasti vain sanoilla ”voi iso helvetti”.
Matt sysäsi
järkytyksestä jähmettyneen Joellen tieltään ja yritti koskea Lucya, sulkea
tämän syliinsä, mutta huomasi sen olevan turhaa. ”Lucy, anna minun selittää –”
”Selittää!
Eiköhän tässä ole jo tarpeeksi selitelty. Te olette vetäneet minua huolella
höplästä, ja minä olen sokeasti vain uskonut teidän olevan ystäviä! Paskat!”
”Lucy –”
”Älä sinä
lucyttele minua! En halua olla enää kummankaan teidän kanssa tekemisissä.
Muutan pois, muutan pois niin äkkiä kuin vain voin, ja kauas sinusta, teistä
molemmista! Ja tuon lumpun kanssa”, Lucy tiuskaisi ja osoitti sormellaan
Joellea, ”en halua edes hengittää samaa ilmaa –”
Puhe katkesi
kuin seinään, kun Lucy luhistui maahan vatsaansa pidellen suu ammottaen auki
kuin aikoen oksentaa.
Matthew’n
hälytyskellot soivat heti täydellä volyymilla ja tämä pinkaisi huutaen juoksuun
etsimään hoitajaa.
Joelle
kyykistyi varovasti Lucyn viereen ja silitti tätä selästä rauhoitellen. Kipunsa
takaa Lucy ei voinut naista estää, mutta jos olisi vain suinkin kyennyt, hän
olisi tunkenut tuon lohduttavan käden jonnekin, mihin ei aurinko paistanut.
------------------------------------------------
Lucyn raskaus
oli herkkää sorttia, joten kaikkien mielestä edullisin ratkaisu oli pitää hänet
osastolla synnytykseen asti. Ehdottomana hoitava lääkäri pysyi siitä, ettei
tulevaan äitiin saisi kohdistua enää minkäänlaisia järkytyksiä tai
shokkiuutisia, ja jos niitä ilmenisi, ne kerrottaisiin vasta synnytyksen
jälkeen.
Lucy tunsi
olonsa voipuneeksi. Voipuneeksi ja erittäin raskaaksi. Hän oli niin uupunut
ajattelemaankaan yhtään mitään, joka liittyi Mattiin tai Joelleen, ja
oikeastaan ainoa asia, joka sai hänen ajatuksensa muualle sairaalassa
ollessaan, oli Aleksej.
Eivätkä he
aina edes jutelleet mitään. He saattoivat vain istua rauhassa, katsella
toisiaan silmiin ja hengittää toistensa tahtiin. Joskus Aleksej vei Lucyn
pyörätuolissa kierrokselle sairaalan käytäville ja kertoili tuulesta temmattuja
tarinoita potilaista, hoitajista ja lääkäreistä, mille Lucy aina päätyi
hymyilemään ja nauramaan.
Aivan päätä
pahkaa rakastumaan.
----------------------------------------------------
Lucyn
supistukset alkoivat taas. Mutta ne eivät olleet aivan tavallisia, eihän Lucy
ollut altistunut minkäänlaiselle stressille tai shokkiuutisille, eihän?
Nämä
supistukset eivät tosiaankaan olleet taas uusi kohtaus.
Vauva oli
päättänyt syntyä nyt.
Aleksejn
tärisevä käsi kopeloi pöydältä Lucyn puhelimen ja haki Mattin numeron –
vaikkakin uutiset kuullessaan hän olisi evännyt mieheltä oikeuden koskaan edes
nähdä Lucya tai lastaan – eikä kulunut kauaakaan kun Matt jo vastasi ja lähti
kiireen vilkkaa kohti sairaalaa.
Mutta Aleksej
ei nyt ehtinyt olla vihainen Matthew’lle. Lucy oli tuskiensa kanssa
prioriteetti numero yksi.
”Mene häntä
vastaan”, Lucy pyysi voipuneella äänellä uutta supistusta odotellen. Aleksej
nyökkäsi pikaisesti ja meni käytävään odottamaan niitä vastenmielisen tuttuja
kasvoja, jotka ilmaantuivatkin tuota pikaa hänen näkökenttäänsä.
”Onko hän
tuolla?” Matthew kysyi hengästyneenä sairaalahuonetta osoittaen.
Aleksej
tarttui kädellään ovenkarmista kiinni niin, että esti Matthew’n pääsyn
huoneeseen. ”On, mutta sinä et sinne pääse.”
”Kuulepa
sinä, äijä. Sinun isänoikeutesi
menivät siinä, kun kähmit humalassa Lucyn parasta ystävää. Minä olen ollut
täällä hänen seuranaan ja tukenaan viimeiset pari viikkoa samalla, kun sinä olet
seurustellut sen naikkosesi kanssa –”
”Nyt menit
liian pitkälle – !”
”Nyt jäätte
kumpikin sinne käytävään, tänne ei riitapukareita kaivata!” rääkäisi hoitaja ja
sulki huoneen oven miesten nenien edestä.
----------------------------------------------------
Lucy oli
uupunut. Lopen uupunut, mutta onnellisempi kuin koskaan ennen. Hän oli viimein
saanut pienen poikansa syliinsä, eikä yksinkertaisesti vain kyennyt katsomaan
muualle kuin tämän kauniita kasvoja, pienenpieniä sormia, jotka kietoutuivat
hänen sormiensa ympärille, pikkuruisia varpaita, ja pulleaa vatsaa.
Lucy hymyili
mitä typerintä hymyä ja oli vähällä itkeä onnesta.
Lucy
naurahti. ”Päästä heidät vain.”
Ovi aukesi ja
kaksi jalkaparia rymisti sisälle kuin kilpaa. Sitten molemmat pysähtyivät.
Pysähtyivät tuijottamaan vauvaa.
Lucy ei sillä
hetkellä kyennyt olemaan vihainen kenellekään. Hän katsoi Mattia ja Aleksejta
molempia hymyillen ja onnellisuutta säteillen. Hän siirsi katseensa takaisin
tyytyväisenä tuhisevaan poikaan eikä voinut estää kyyneleitä tulemasta. Siinä
hän sitten itki onnesta ensimmäistä kertaa elämässään.
Aleksej ei
ollut latteampaa tunnelmantappajaa kuullutkaan.
”Eiköhän Lucy
tee päätöksen nimestä ihan itse, kiitos vain”, hän kommentoi kuivasti.
--------------------------------------------------
Lucy oli
pääsemässä Wesin kanssa kotiin. Ilmeisesti asiasta oli ilmoitettu sekä
Aleksejlle että Matthew’lle, sillä molemmat miehet ilmaantuivat kuin
korppikotkat sairaalalle Lucya vastaan. Molemmat hanakasti sitä mieltä, että
Lucyn olisi ehdottomasti tultava juuri Aleksejn – eipäs kun Matthew’n – ei, kun
Aleksejn – ei, Matthew’n – asunnolle.
Mutta Lucy
pyöritteli noille hupsuille miehille vain silmiään ja piteli Wesiä sylissään
eikä halunnut koskaan päästää irti. Ehkä hänen pitäisi mennä Aleksejn luo –
hänellähän oli vaatteensakin siellä. Mutta kun hän kääntyi ympäri vain
nähdäkseen entisen ja nykyisen rakkautensa tukkanuottasilla, sanasodassa,
harvinaisen eri aaltopituuksilla, Lucyn hartiat valahtivat alaspäin.
”Luuletko,
että sinulla on oikeus olla isänä minun
lapselleni?”
”Kuten sanottua,
sinun isänoikeutesi ovat tällä hetkellä yksi vitsi.”
Hän huikkasi
taksin, istahti sisälle Wes sylissään ja sulki oven. ”56 Vale Avenue. Mutta
käyn vain pyörähtämässä siellä.”
Taksi
hurautti Lucyn entiseen kotiin alta aikayksikön jättäen kinastelevat isät
sairaalalle. ”Odota tässä”, Lucy vannotti taksikuskia ja lampsi sisälle
avaimellaan Wes edelleen sylissään.
Kaikista
eniten hän rakasti Wesiä. Pojalle hän ei antaisi tapahtua mitään pahaa. Ei edes
tikkua sormeen. Ei mitään.
Ja hän
rakasti Matthew’ta. Mutta niin hän rakasti Aleksejtakin.
Enemmän.
Palavammin. Kauemmin.
----------------------------------------------------------
*mic drop* eikun -
Oon niin tyytyväinen, että vihdoin on saatu 7. sukupolvi tulille tässäkin ikuisuusprojektissa :D Ehkä olis vihdoin aika päivitellä sukupuuta näin kolmen vuoden jälkeen... kyllä. kolmen vuoden jälkeen.
Koska photari on päättänyt pistää pillit pussiin köyhien opiskelijasimstarinoitsijoiden kanssa, niin tässä on projektina korvata kuvapalvelua flickrillä - siksi siis jotkut kuvat eivät toimi. Mutta don't worry, I'm on it, kunhan kiireiltäni ehdin. Huomasin epäonnekseni kuvien kadonneen myös Luumun tarinoista ja sukupuista jne joten tekemistä riittää.
(psst, jos joku keksii flickrissä tavan linkata kuvia ilman html:n kanssa värkkäämistä niin olen kiitollinen!)
Sana on nyt teillä, arvon kommentoijat!
*mic drop* eikun -
Oon niin tyytyväinen, että vihdoin on saatu 7. sukupolvi tulille tässäkin ikuisuusprojektissa :D Ehkä olis vihdoin aika päivitellä sukupuuta näin kolmen vuoden jälkeen... kyllä. kolmen vuoden jälkeen.
Koska photari on päättänyt pistää pillit pussiin köyhien opiskelijasimstarinoitsijoiden kanssa, niin tässä on projektina korvata kuvapalvelua flickrillä - siksi siis jotkut kuvat eivät toimi. Mutta don't worry, I'm on it, kunhan kiireiltäni ehdin. Huomasin epäonnekseni kuvien kadonneen myös Luumun tarinoista ja sukupuista jne joten tekemistä riittää.
(psst, jos joku keksii flickrissä tavan linkata kuvia ilman html:n kanssa värkkäämistä niin olen kiitollinen!)
Sana on nyt teillä, arvon kommentoijat!
Olipas jotenkin ilmaa puhdistava osa - Lucy sai viimeinkin tietää kaiken tapahtuneen ja päätti jopa kenen osoitteessa asuu jatkossa. Ja Matt kyllä taisi selvitä kertaheitolle heti kotiin päästyään - tuo "Matka oli ollut pitkä ja krapulainen." kuulosti kyllä niin osuvalta :D Onneksi pieni Wes syntyi terveenä, vaikka Lucyn raskaus olikin varsin vaikeuksien täyttämä. Ja Aleksej ja Matt eivät aivan käyneet kiinni toistensa kurkkuihin vaikka murisivatkin varsin reippaasti. Lucykin vaikutti synnytyksensä jälkeen jotenkin tyyntyneeltä, joten loppu hyvin kaikki hyvin? [Paitsi Mattin ja Joellen osalta (mutta ehkä heistä myöhemmin lisää?)]
VastaaPoistaPaitsi kyllä mietityttävät vielä nuo Lucyn "kytevät epäilykset" raskauden aikana, ja vaikuttavatko ne mahdollisesti mahdollisiin tuleviin lapsiin? Hm...
Mutta tämä kuva: https://www.flickr.com/photos/150789105@N03/35691272260
oli varsin osuva (ja myös vastaus perimmäiseen kysymykseen elämästä maailmankaikkeudesta ja), pidin Lucyn ilmeestä ja yksinkertaisesta asettelusta.
Mutta tsemppiä Flickrin kanssa (itse en ole sitä aiemmin käytellyt niin en valitettavasti osaa neuvoa) ja ottaisin kyllä itsekin vaikka six-packin sitä mainitsemaasi päättäväisyyttä jolla saa teksiä ilmestymään ;D
Joo tässä nyt vähäsen puhdistettiin ilmaa kaikkien osalta ja selvitettiin sotkuja. Aleksejn ja Mattin murina ei pääty tähän, sen voin taata :D Ja kyllä, Mattista ja Joellesta myöhemmin lisää ;)
PoistaJoo, flickr tuottaa nyt vähän harmaita hiuksia, mutta ei kai tässä kun läpi harmaan kiven sillä samalla päättäväisyydellä, jolla tämänkin osan oon julkaissut :D joka tosin tuntuu nyt olevan kadonnut kuin pieru Saharaan, onhan tässä jo kolmatta kuukautta oltu hiljaiselolla ja uutta osaa pitäisi alkaa värkkäämään muttakun :D
Kiitän kommentista!
Eih nyt olen vähän pettynyt juonenkäänteisiin :D Tai siis että okei, Matt teki tökerösti pettäessään Lucya tämän parhaan ystävän kanssa mustasukkaisuuspuuskassaan - hänen olisi ennemminkin pitänyt kysyä Lucylta suoraan että mitäs vattua tämä nyt on, ollaanko sitä tässä suhteessa tosissaan vai ei. Mutta nyt Lucy sai syyn heittäytyä marttyyriksi ja kipittää Aleksejn hoiviin. Ihan kuin hän itsekin ei olisi pettänyt Mattia. Ei yhtä tökerösti ehkä, mutta kuitenkin, tunnetasolla. Yhyy terveisin team Matthew täällä :D Minä ehdin jo toivoa tuossa lopussa, että Lucy olisi haistattanu pitkät molemmille miehille ja muuttanut kaksin Wesin kanssa jonnekin hornan tuuttiin :'D Siinä vasta olisi ollut draamaa.
VastaaPoistaNoh, hyvä vaan että kaikki ei mene ihan odotusten mukaan, pysyy mielenkiinto yllä.
Toivottavasti Lucy ja Aleksej eivät kuitenkaan ole niin tökeröitä, että eväisivät Mattilta kokonaan oikeuden nähdä lastaan... Niin pitkälle he eivät voi mennä, eiväthän?
Wes on soma pikkujannu :) tuitui <3
Huu tämähän oli jännä osa, ja nyt jään innolla odottamaan jatkoa jotta saan tietää, mihin suuntaan tämä kehittyy! Kiitoksia tästä :)
Nämä on näitä saippuaoopperoiden juonenkäänteitä ja väärikäsityksiä, joita sitten katselee/lukee hampaat irvessä että ei näin :'D Veikkaan, että Lucy on saanut tarpeekseen niistä hornan tuuteista, joten ehkä tämä oli järkevin ratkaisu :D oishan se kyllä ollut mielenkiintoinen juonenkäänne...
PoistaEn ehkä kestä, jostain syystä Wes on söpöin simvauva mitä oon nähnyt :D♥ ehkä oon nyt jo kiintynyt siihen liikaa...
Kiitoksia kommentista! :)
Uusin osa luettu :) Lucy kyllä heittäytyi nyt vähän marttyyriksi, itsehän kapsahti välittömästi entisen ihastuksensa kaulaan kun tämä kuistille ilmesty. Ja anteeksi vaan, mutta Aleksej on vähän rasittava sekaantuja :D Toivottavasti Matt saa nähdä lastansa.
VastaaPoista:'Dd ei täällä kukaan mikään pulmunen ole, se nyt on selvää. Sepäs nähdään seuraavassa osassa!
PoistaKiitos kommentista!
Ihailtavaa päättäväisyyttä! Onnistuisipa itseltäkin :D Varsin hyvä osa jälleen! Näyttää siltä että pitkäaikainen haaveeni Lucysta ja Aleksejsta toteutuu, toivottavasti mitään yllättäviä käänteitä ei ilmaannu. Nojoo, Lucy oli kyllä vähän varomaton kun Matt näki hänet Aleksejn kanssa, mutta olen tässä jotenkin Lucyn puolella, noi kaks saa kaiken anteeksi! :D Vaikka ymmärrän kyllä Mattia, olihan hänellä aihettakin olla vihainen. Siitä huolimatta olen tyytyväinen, ettei Lucy antanut toista tilaisuutta. Onneksi raskaus sujui kaikesta huolimatta loppujen lopuksi hyvin ja Wes syntyi terveenä. Mahtaakohan seittemänteen sukupolveen tulla lisää lapsia? Innolla odotan mitä tulevaisuus tuo Stormeille tullessaan! :)
VastaaPoistaSe päättäväisyys ilmaantuu hoodseille ehkä kolmesti vuodessa :'D mutta se on kyllä sitäkin toivotumpi...
PoistaTeam Aleksej on siis vielä voimissaan :D ehkäpä toiveesi vielä toteutuu. Ja Matt kyllä minustakin sai ansionsa mukaan, vaikka munhan tässä pitäisi olla objektiivinen :D oh well, joskus on lupa olla puolueellinen, eikös?
Kiitoksia kommentista! :)