maanantai 19. kesäkuuta 2017

Osa 36. Naamiot

Huhhei ja morjensta pöytään liian pitkän hiljaiselon jälkeen! Vihdoinkin oon saanut uuden osan valmiiksi ja tällä kertaa ihan ilman tekosyitä sanon, että oli yksinkertaisesti varmaan kiireisin kevät ikinä :D Nyt se on selätetty - viimeinkin!

Täten tarjoilen taas teille aimo annoksen Stormeja, josko näidenkin kanssa päästäisiin joskus loppusuoralle asti :'D

Olkaatten hyvät:

1
Kaikki oli luhistumassa kasaan.
Pjotr Vorobjov oli kärsivällinen mies. Hyvä bisnesmies, taitava valehtelemaan, katoamaan – ja saamaan ihmisiä kadoksiin – neuvokas ja luova mitä tuli hänen… bisneksiinsä. Ja siksi hän olikin raivoissaan.
Viikko sitten hänen rivinsä hupenivat kahdella miehellä. Kahdella hemmetin hyvällä miehellä. Ei, heitä ei ollut irtisanottu.
He olivat lähteneet omine lupineen.

2-2
Pjotr Vorobjov oli nokkela mies. Eikä häntä sumuttaisi kaksi hemmetin pojankloppia. Niin ei vain tapahtuisi!
Hänen oli pakko löytää ne. Borislav Kovrov ja Yuri Ivolgin olivat liian taitavia, liian arvokkaita ja liian riskialttiita juoksennellakseen vapaalla jalalla. Heidät oli saatava kiinni.

3
Totta puhuen Vorobjov oli miettinyt hermonsa puhki. Hänellä ei ollut enää ideoita. Ja sekös häntä kismittikin niin perkeleesti.
Ne pojanklopit olivat olleet häntä fiksumpia. Kusseet opettajaansa silmään.
Ja siitä he saisivat maksaa –

4a

4b
Ovi ryskäsi auki ja heti uuden kakkosmiehensä nähdessään, Vorobjovin kulmakarvat putosivat korkealta hänen otsaltaan hänen silmiensä peitoksi. Kätyrillä ei ollut hyviä uutisia tuotavanaan, se oli selvää.
”Mitä nyt, Lipin?” hän kysyi kyllästyneesti ja asteli työpöytänsä ääreen. Hänellä oli muutakin tekemistä kuin kuunnella sitä tyhjänpäiväistä hiiren ininää, joka tuosta miehestä lähti aina kun tämä avasi suunsa.
”Herra Vorobjov, Tsirkunov on kadonnut. Karannut.”

5
”MITÄ?!”
Vorobjov oli pongahtanut penkiltään ja laukannut toimistonsa poikki kakkosmiehensä kaulaan kiinni. Nyt jos koskaan oli hänen sydänlääkkeidensä aika pitää pintansa.
Lipin kitisi Vorobjovin tiukan otteen alla ja pelokas katse tämän silmissä ärsytti Pjotria oikeastaan enemmän kuin hänen entisen oikean kätensä peilityyni ilmeettömyys.
”Herra Tsirkunov on mitä!?” hän tivasi uudestaan.

6
”Karannut, gospodin”, Lipin uikutti.
Vorobjov irrotti otteensa miehen kauluksesta, kääntyi poispäin ja hieraisi silmiään tuskastuneesti. Tämähän tästä vielä puuttuikin.
”Perkeleen kakarat”, hän manasi hiljaa. ”Lähetä kaikki etsintätöihin, Lipin. Nyt.”

7
Izvinite, mutta kaikki ovat jo etsimässä herra Kovrovia ja herra Ivolginia.”
Tässä ei varmaankaan enää pelkät sydänlääkkeet auttaisi.
”MENE SITTEN HEMMETTI SOIKOON YKSIN!” Vorobjov karjui ja sai aikaan varmaankin ennätyksellisen nopeaa toimintaa, kun Lipin luikahti toimistosta ulos, sulki oven ja kumeasta oven pamahduksesta päätellen juoksi jo ulos etsintätöihin.

8
Pjotr lysähti penkilleen entistä uupuneempana.
”Kyllä minä sinut vielä löydän, Aleksej. Ja kun löydän, saat potkut.”

9a

9b
Kylmää.
Kylmä terä oli samassa Pjotrin vanhan ja ryppyisen kaulan koristeena. Kaulan, joka jännittyi äärimmilleen, kun vanha mies yritti nostaa leukaansa mahdollisimman ylös välttyäkseen kuolettavalta viillolta kaulavaltimoon. Miehen hengitys muuttui äkkiä nopeaksi ja pinnalliseksi, silmät alkoivat viuhuta ympäri huonetta etsien pakokeinoa ja pikkuhiljaa hikoavien kämmenten ote tiukentui tuolin käsinojista.
Eikä ollut epäilystäkään kuka tuota terää piteli kädessään.

------------------------------------------------------

10
”Vai että saan minä potkut.”
Aleksej nauroi. Nauroi ihan aidosti.
Tätä hetkeä hän oli odottanut. Kaksi hemmetin vuotta. Ja risat päälle, tietenkin. Se tuntui yhtä hyvältä, kuin hän oli kuvitellutkin. Hän voi vain toivoa, että hänen kostonsa tyydyttäisi myös Viktoria, rauha hänen sielulleen.

11
”Voin kertoa, gospodin Vorobjov, kellarisi on oikein kotoisa asumus. Fiksu veto laittaa sen luukku toimistosi kirjahyllyn taakse. Harva olisi hoksannut sellaista seikkaa, kuitenkin, että kellarisi sijaitsee juuri tietyn huoneen yläpuolella.”

12
”Mikäs huone se voisikaan olla? Hmm, mietitäänpä. Ai niin, minun sellini.”
Puukko Aleksejn riutuneessa ja aavistuksen tärisevässä kädessä puristui yhä tiukempaan otteeseen ja painautui yhä syvemmälle herra Vorobjovin äärimmilleen pingotettuun kaulanahkaan. Aleksej ei voinut olla nauttimatta vallan tunteesta vielä pientä hetkeä.

13
”Minulla on sinulle pieni salaisuus, Pjotr”, Aleksej kuiskasi entisen pomonsa, kohta myös entisen vangitsijansa korvaan. Mies jännittyi taas aavistuksen verran enemmän ja hengitti pinnallisesti hampaat irvessä, silmät sinkoillen veitsen ja oman työpöytänsä välillä ilmeisestikin etsien jotakin aseena käytettävää. Mutta harmikseen Vorobjovin oli huomattava, että hänen liika käytännöllisyytensä koituisi pian hänen omaksi kohtalokseen.
Oi, miten ironista.

14
”Haluatko kuulla sen?” Aleksej kiusasi vielä vähäsen. ”No, annapa minä kerron.”

15
”Et tule koskaan tuntemaan tytärtäsi”, hän lausui hitaasti ja antoi viestin upota Vorobjovin tietoisuuteen.
”Mi-minun tyt– ?”
”Hyvästi, Pjotr.”

16a

16b

16c-2
Terä upposi lihaan. Pätki poikki kudoksia, verisuonia ja ihoa. Piiiitkältä matkalta. Veri pääsi liikkeelle.
Aleksej astui taaksepäin, pyyhki puukkonsa kaulaansa epätoivoisena kaksin käsin pitelevän Vorobjovin nahkatakin olkapäähän ja nakkasi sen huoneen nurkassa palavan takkatulen polttavaan syliin.
”Ihmeellistä, kuinka paljon sitä sattuu ohimennen kuulemaankaan kun oikein kunnolla kuuntelee, eikö? Polina on varmasti kaunis nainen, olihan hänellä niin kaunis äänikin kun hän kertoi Yurille raskaudestaan.”
Julmaa eli ei, Aleksej ei voinut itselleen mitään. Kuiviin vuotava mies hänen edessään sätki ja piteli edelleen epätoivoissaan verta pulppuavaa kaulaansa samalla, kun Aleksej kiersi ympäri häntä ja hänen toimistoaan kylmän säälimättömällä tavalla. Mutta Aleksej oli ansainnut sen. Hän oli ollut ensin vuositolkulla tuon miehen palkkasoturi – ei, orja – ja kirsikkana kaiken päälle vielä vuosia hänen vankinsa. Hän oli nähnyt päivänvalon vain kolmesti. Kolmesti kahden vuoden aikana.
Lisätäänpä listaan vielä Viktorin murha, Tatjanan kuolema, Lucyn uhkailu…
Siinä, jos jossain, oli kostamista.

17
Kumma kyllä, omatunnon herkkä kello ei kalkattanut, ei sitten yhtään. Aleksej oli muuttunut mies.

18
”Missäs rakkaat kasvinveljeni muuten ovat, Pjotr? En ole kuullut heistä aikoihin”, hän sanoi muka mietteliäästi, vaikka tiesi senkin varsin hyvin sellinsä vartijoiden puheesta, että hänen ”rakkaat kasvinveljensä” olivat vihdoin kasvattaneet pallit ja lähteneet lipettiin.
Perkele niiden kanssa, kun eivät viitsineet Aleksejta ottaa kelkkaansa.
Toisaalta, kyllä Aleksej aina keinonsa keksi. Kuten kuvasta näkyi.

19a

19b
Kun vihdoin Vorobjovin kurluttava kakominen oli vaiennut, Aleksej kääntyi ympäri, harppoi entisen pomonsa luo ja tarkisti tämän pulssin.
Kuollut kuin kivi.

20
Selvä. Nyt hänellä oli vain yksi suunta.
Lucy.

---------------------------------------------------

21
”Matt, me olemme puhuneet tästä jo! Minä en ole valmis äidiksi!”
”Lucy, ymmärrätkö sinä, että minä en välttämättä kauaa ole kelvollinen isäksi! En halua olla seitsemänkymppinen, kun lapsemme lähtevät vihdoin pesästä ja pääsemme viimein viettämään kahdenkeskistä aikaa!”

22a

22b
”Matt, kuuntele – !”
”Ei, Lucy, sinä kuuntelet nyt minua. Ymmärrän, ettet halua äidiksi vielä, mutta olen myös ymmärtänyt, että haluat kuitenkin joskus. Minun aikani alkaa olla aika vähissä.”
”Mutta miehethän –”
”Olen vanha, Lucy! Olemme puhuneet tästä jo, kuten sanoit,” Matthew sanoi lopullisesti ja kääntyi poispäin avovaimostaan. Lucyn oli istuttava alas.

23
Lucy oli pettynyt. Toisaalta, tämä riita olisi tullut ennemmin tai myöhemmin, hän oli tiennyt sen ostaessaan aikaa suostumalla muuttamaan tähän valkoiseen ydinperhettä kiljuvaan lähiötaloon. Hemmetti soikoon, hän oli tiennyt tämän hetken tulevan. Miksi hän oli siis yllättynyt?
Matt halusi lapsen. Se oli selvä.
Lucy haluaisi lapsia. Ei nyt, mutta tulevaisuudessa. Ei nyt…

24
Itku tuli kaikkien esteiden läpi kuin murskauspallo. Ja sillä oli paljon patonsa takana: Lucy purskahti yllättäen niin voimakkaaseen itkukohtaukseen, että kiivaalla hengenvedolla säpsähdytti ikkunalautaan nojaavan Matthew’n.
Tämä kääntyi ympäri ja näki avovaimonsa tärisemässä, itkemässä holtittomasti ja räkäisesti keittiön pöydän ääressä. Katumus tuli sillä sekunnilla.
”Anteeksi, Lucy. Olen pahoillani. Sanoinhan minä, etten pakottaisi sinua mihinkään –”

25
Lucy ei antanut Matthew’n pyydellä anteeksi: Nainen pyrähti juoksuun, juoksi portaat yläkertaan ja mäiskäytti heidän yhteisen makuuhuoneensa oven kiinni niin että taulut helisivät.
Matthew puristi silmänsä tiukasti kiinni. Hemmetti, että hän vihasi itseään. Ja sitä piirrettä hänessä, joka menetti malttinsa liian helposti, sitä piirrettä, joka halusi tahtonsa läpi vaikka läpi harmaan kiven. Tai tässä tapauksessa viime aikoina itkuherkkänä olleen naisen.
Hänen olisi pyydettävä anteeksi. Mutta ei nyt. Lucy tarvitsisi omaa aikaa.

--------------------------------------------

26
Lucy oli harmittavan tietoinen ylireagoinnistaan. Vielä tuntia myöhemminkin kyynelten virta ei ollut tyrehtynyt kokonaan, vaan aika ajoin hän sai pyyhkiä poskiaan hihansuihinsa. Hänen mahanpohjansa muljahti ylösalaisin hänen ajatellessaan lasta. Hänen ja Matthew’n lasta. Sitä syytä, miksi hän oli itkenyt viime aikoina niin paljon. Kaikki oli muuttumassa.

27
Oveen kumahti kaksi pehmeää koputusta. ”Sisään”, Lucy mutisi itkuisella äänellä ja niisti vielä nenäänsä.
Oven takaa astui erittäin pahoillaan oleva Matthew. Mies asteli hitaasti Lucyn viereen sängyn laidalle ja nosti kätensä silittääkseen Lucyn selkää. ”Anteeksi, rakas”, hän sanoi hiljaa.

28
”Anteeksi että huusin sinulle. Anteeksi että vaadin sinulta liikoja. Olin kohtuuton. En halua pakottaa sinua mihinkään, en varsinkaan tällaiseen asiaan. Olen pahoillani.”
Lucy tiesi, että Matthew todella tarkoitti sanojaan. Mutta ei se hänen oloaan helpottanut.

29
Lucy painautui Matthew’n syliin ja itkeä hytkyi tätä vasten. Matt silitti hänen selkäänsä ja hiuksiaan hellästi ja antoi naiselle aikaa koota itsensä. ”Olen pahoillani, Lucy”, hän sano vielä kerran hiljaa.
Kun Lucy tunsi olevansa tarpeeksi rauhallinen, hän irrottautui miehensä syleilystä ja niisti vielä nenäänsä. Sitten hän loi päättäväisen katseen Matthew’n kylmän harmaisiin silmiin saaden tämän silminnähden varpailleen.

30
”Matthew, minä…”
Tauko. Vedä henkeä, Lucy käskytti itseään. Ja hengitti syvään.
”En minä riitamme takia itke. Tai, no ehkä vähän. Mutta… on tässä muutakin.”

31
”Puhu minulle, Lucy. Voimme varmasti selvittää sen yhdessä”, Matthew lupasi tietämättä mihin lupautui.
Lucy hymyili surullisesti. ”Minä… Minulla ei ole vaihtoehtoa. Tai, no on, mutta ei se ole vaihtoehto tähän tilanteeseen, koska en minä sitä halua tehdä, enkä –”
”Herran tähden, Lucy, mikä sinua vaivaa?”

32
”Olen raskaana, Matthew.”

33
Napakymppi. Matthew tunsi selvästi miten hänen sisuskalunsa tiukentuivat äkkiä solmulle ja yhtä nopeasti se solmu aukeni jättäen jälkeensä vain piinaavan tinnituksen.
”Sinä.. sinä mitä?”
”Minua pelottaa, Matt”, Lucy myönsi taas itkien ja niisti taas. Totta puhuen Lucyn päässä pyöri niin monia tunteita, ettei hän ollut ihan varma enää, miksi itki. Onnesta? Pelosta? Surusta? Ehkä syynä oli ripaus kaikkia niitä.
Vauva oli ollut viimeisenä hänen mielessään tällä hetkellä. Ja hän tiesi hemmetin varmasti, ettei olisi vielä valmis äidiksi. Mutta nyt…

34
Nyt, kun Lucy oli saanut hetken – tarkalleen ottaen viikon – miettiä asioita, oli hän vakuuttunut kahdesta asiasta: Ensimmäiseksi, hän oli kiintynyt salamannopeasti sisällään kasvavaan elämänsiemeneen, ettei tulisi kysymykseenkään enää harkita aborttia. Toiseksi, häntä pelotti tulevaisuus nyt enemmän kuin koskaan ennen.

35
”Voi, Lucy”, Matt kykeni vain kakomaan ja veti avovaimonsa syliinsä. Antoi tämän itkeä.
Mitä hemmettiä hänen nyt kuuluisi ajatella? Hän oli enemmän kuin riemastunut. Hitto vie, hän oli tulossa isäksi! Mutta se ilo tuntui syylliseltä ja pahalta, kun hän näki, mitä hänen ilonsa merkitsi Lucylle. …Mutta ei se ole vaihtoehto tähän tilanteeseen, koska en minä sitä halua tehdä…
”Matt…”, Lucy sanoi hiljaa.
Matt jatkoi Lucyn selän silittelyä ja heijasi tätä sylissään. ”Kyllä me selviämme.”

36
Hänestä tulisi isä.
Isä.
Hemmetti soikoon.

-----------------------------------------
37

38

39

40

41

42

43

44

45

46

47

48
Viisi kuukautta Aleksej oli kituuttanut etsintöjään. Se… se oli pitkä aika. Niin pitkä, että hänen oli ajoittain täytynyt jo pysähtyä ja kysyä itseltään, oliko se vaivan arvoista. Oliko jo liian myöhäistä? Olihan hän ollut poissa kuvioista jo – mitä – kolme vuotta.
Ehkä Lucy oli jo jatkanut elämäänsä. Ehkä hänenkin pitäisi.
Ongelmana oli vain, että… Hän oli edelleen rakastunut korviaan myöten Lucyyn.
Totta puhuen Lucy oli ainoa asia, joka oli saanut Aleksejn pysymään järjissään siellä Vorobjovin kellarissa. Ainoa toivonkipinä.

49
Nyt, viimeinkin, hänellä oli asunto Yellow Stonessa. Hänellä oli edes jonkinlainen työpaikka. Varastohommia, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Hän oli ensimmäisen kerran elämässään asettunut kunnolla jonnekin.
Mitalinarvoinen suoritus, olihan hän jo kolmikymppinen. Vorobjov oli tosiaankin vienyt häneltä parhaat vuotensa.

50
Pitkän etsinnän jälkeen Aleksej oli vihdoin saanut tietoonsa, missä Lucy tätä nykyä asui. 56 Vale Avenue.
Hemmetti, tyttö oli joko rikastunut tai mennyt jonkun ökyrikkaan kanssa naimisiin. Aleksej toivoi sitä ensimmäistä vaihtoehtoa.
Kohtahan se selviäisi.

------------------------------------------------

51
Lucyn helisevä nauru raikui keittiö-olohuoneessa, kun ovikello soi.
”Pidä tuo ajatus mielessäsi”, Lucy vannotti hymyillen Matthew’ta noustessaan sohvalta ja vinkkasi tälle silmää sormeaan heristäen. Mies makasi sohvalla ja nauroi Lucyn kanssa pitäen tälle paikkaa vierellään, jolla Lucy oli hetki sitten ennen ovikellon sointia istunut.
”Varmasti”, hän lupasi pilke silmäkulmassaan.

52a

52b
Lucy hykersi katse Matthew’n vihjailevassa ilmeessä avatessaan ulko-ovea. Hän käänsi päänsä suoraan eteen palauttaen asiallisuuden kasvoilleen ja –
Lucyn sydän pysähtyi. Ihan varmasti se pysähtyi.
Vaaleat hiukset. Harmaat silmät. Niin paljon tuttua. Muistot vyöryivät tulvan lailla Lucyn mieleen.
Mutta myös niin paljon uutta: Hiukan laihempi olemus. Päätä myöten kynityt, ennen niin pitkät kutrit. Puhtaat vaatteet.

53a

53b
”Kuka siellä on?” Matthew’n huhuilu kuului olohuoneesta.
Katse värähtämättä milliäkään ovenkolkuttajan anovista silmistä Lucy tarttui taas kahvaan, tällä kertaa ulkopuolelta. ”Joku kaupustelija vain”, hän huikkasi ja veti oven selkänsä takaa kiinni. Jäi itse ulos kesäaurinkoon.
Siinä he sitten toljottivat toisiaan kuin kaksi vahanukkea konsanaan. Yksikään lihas kummankaan kehossa ei edes nykinyt. Aika oli kuin pysähtynyt.
”Aleksej?” Lucy kuiskasi lopulta epäuskoisena.
Ohimennen Aleksej vilkaisi Lucyn turvonnutta uumaa, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Lucy oli taas pahoillaan raskaudestaan. Ei itsensä takia tällä kertaa, mutta nähdessään tuskan käväisevän Aleksejn katseessa hän halusi peruuttaa kaiken, mitä oli viimeisen kolmen vuoden aikana tehnyt.
Aivan kaiken.

54a

54b
”Hemmetti, minun ei olisi pitänyt tulla tänne”, Aleksej kirosi ja teki lähtöä, mutta Lucy tarrasi tämän käsivarteen kuin täi tervaan.
”Jää”, hän henkäisi. Aleksej katsoi häntä pahoillaan, mutta nyökkäsi yhtä kaikki.
Lucy oli kiitollisempi kuin koskaan, että Matt oli vaatinut hankkia kuistille pari penkkiä ja kukkaistutuksen. Hän vilkaisi niitä vihjaavasti. ”Istutaan”, hän sanoi.

55
He istuivat hetken – aivan liian pitkän hetken – pelkän hiljaisuuden vallitessa.
”Joten… olet raskaana”, Aleksej sanoi vihdoin.
Lucy veti kätensä vaistomaisesti vatsalleen. ”Niin. Se on poika”, hän sanoi hyvillään mutta silti pahoillaan. Oli liian vaikea tietää, miten tähän kaikkeen piti suhtautua. Perhana, hän halusi heittäytyä tuota miestä vasten, suudella tätä maailman tappiin asti! Mutta toisaalta hän halusi myöskin käskeä tätä painumaan helvettiin hänen kerrankin yksinkertaisesta elämästään ja estää tätä aiheuttamasta enää lisää ongelmia.

56a

56b
”Onneksi olkoon. Hän on varmaankin aviomiehesi?” Aleksej kysyi kiusallisena viitaten kädellään taloon sisälle, Matthew’iin. Lucy nyökkäsi.
”Matt? Ei. Emme ole naimisissa,” Lucy sanoi häthätää, mutta taltuttaakseen turhat toiveet hän päätti vielä lisätä, ”mutta hän on mieheni. Pojan isä. Hän on historian opettaja. Tuossa läheisessä lukiossa”, Lucy yritti jutustella, mutta Aleksej ei jaksanut small talkia.
”Eikö hän ole vähän liian vanha sinulle?”
Kysymyksessä oli ripaus vitsiä, mutta pääosin mies oli tosissaan. ”Se ei kuulu sinulle”, Lucy sanoi kireästi huuliaan suipistaen ja kulmiaan kurtistaen. Se sai Aleksejn kohdistamaan katseensa maahan ja hiljenemään hetkeksi.

57
”Mitä helvettiä sinulle tapahtui, Aleksej? Etsin sinua, odotin sinua päiviä. Luulin että olit kuollut! Mitä… tapahtui?” Polttavat kyyneleet pyrkivät pintaan, mutta Lucyn oli pakko saada tietää. Itku johtui varmasti vian raskaushormoneista. Ihan varmasti.
Aleksej nosti katseensa takasin Lucyn kysyvään ilmeeseen. ”Kun olit häipynyt kolmeksi päiväksi turvaan, Vorobjov saapui joukkoineen motellihuoneeseen uudelleen. Eivätkä he olleet kuulustelutuulella. He mylläsivät huoneen ylösalaisin ja etsivät sinua kuin vainukoirat. Kun en osannut sanoa, mihin olit mennyt, he kolkkasivat minut.”

58
”Seuraavaksi heräsin sellistäni.” Lucy henkäisi ja veti kätensä kasvoilleen. ”Aikani oli kulunut umpeen, ja sain maksaa velkani vapaudellani.”
”Vaikkei se edes ollut sinun velkasi”, Lucy täydensi Aleksejn ajatuksia.
”Niin.”

59
”Miten pääsit pois? Milloin pääsit pois?” Lucyn kädet hakeutuivat Aleksejn syliin asettelemien kämmenten peitoksi.
”Tapoin hänet. Tapoin Vorobjovin.”

60
Kyynel vierähti Lucyn silmäkulmasta alas hänen poskeaan pitkin. Aleksej olisi pyyhkinyt sen oitis pois, ellei… Ellei Lucy olisi ollut jatkanut elämäänsä.

61
He jäivät taas hiljaa. Yksi kysymys pyöri molempien mielessä: mitä nyt?

---------------------------------------------------

62a

62b
Lucy ja Aleksej eivät kyenneet muuhun, kuin tuijottamaan toisiaan ja hengittämään hiljaa. Kunnes Lucy siirtyi omalta penkiltään Aleksejn viereen ja painautui tätä vasten. Tämän kylki tuntui yhä yhtä tutulta ja turvalliselta kuin silloin kauan sitten. Hän huokaisi syvään ja antoi katseensa vaellella Aleksejn yhä niin jyrkkäpiirteisillä kasvoilla, surullisilla kasvoilla, joiden katse mateli mietteliäänä kuistin lattialaudoissa.
Hän ei tiennyt mitä oli tekemässä. Hän ei selkeästikään tiennyt mitä oli tekemässä. Mutta niin Lucy vain yhtä kaikki nosti raskaan yläruumiinsa penkin selkänojalta ja kallistui Aleksejn kasvojen puoleen. Tämän kääntäessä katseensa naiseen, Lucy nosti kämmenensä, silitti sillä Aleksej luisevaa poskea, veti tämän kasvot ihan likelle ja… suuteli Aleksejta.
Suudelmaan vastattiin yhtä hellästi ja arasti kuin sitä oli ehdotettukin.

63
Mitä helvettiä sinä hommaat?! Lucy kuuli omatuntonsa äänen. Hän irrotti kuin liimaantuneet huulensa Aleksejn huulista ja laski päänsä, sulki silmänsä ja itki.
Taas.
”Sinun on varmaan… parasta mennä.”

64
Lucy kuuli kankaan kahinaa vierestään ja sitten loittonevia askeleita. Hän huokaisi taas syvään, tällä kertaa jonkinlaisesta helpotuksesta. Avatessaan itkun verhoamat silmänsä, hän näki penkillä pienen lapun. Siihen oli raapustettu puhelinnumero ja osoite.

65
Itku tyrehtyi vihdoin. Lucy taitteli lapun pieneksi ja survoi sen rintaliiviensä väliin: olisi vieläkin onnettomampaa, jos Matt sattuisi löytämään kyseisen lappusen. Se satuttaisi tätä liikaa. Tämä tapaaminen pysyisi salaisuutena.
Kun Lucy tunsi olevansa tarpeeksi tyyni, hän asteli takaisin ulko-ovelle täydellisen tietoisena siitä, että oli viettänyt ulkona varmaankin viimeisen tunnin. Hän astui sisälle ja naksautti oven perässään lukkoon. Niiskaisi.

66
”Onko kaikki hyvin?” Mattin huolestunut ääni kysyi. Lucy kääntyi ympäri ja näki miehen norkoilevan työhuoneen ovella levottomana.
Lucy niiskaisi ja hymyili urheana. ”On, totta kai. Se kaupustelija kertoi Afrikan lapsista. Tiedäthän, että olen tätä nykyä herkkä itkemään. Ei tässä mitään”, hän valehteli. ”Taidan mennä suihkuun.”

67a

67b
Lucy katosi yläkertaan. Kädet puuskassa Matt jäi tuijottamaan kohtaa, josta Lucyn jalat olivat kadonneet näkymättömiin.
Kaikki ei ollut kunnossa, sen hän tiesi.
Hän tiesi, sillä oli nähnyt kaiken.

----------------------------------------------------

68
Joellen tilaisuus oli vihdoinkin tullut.
Matt oli soittanut, Matt oli tullut käymään.
Matt oli kertonut, mitä oli nähnyt eilen kuistin ikkunasta: Lucyn suutelemassa toista miestä.

69
Innostus kupli Joellen mahanpohjassa. Ja ei, hän ei ollut tippaakaan pahoillaan kenenkään puolesta. Pelkästään täpinöissään näistä uutisista.
”En edes tiedä, kuka se mies oli. Kuka helvetti ilmaantuu vain toisten ovelle ja suutelee tuiki tuntematonta naista?” Matt pohti ääneen pettymys ja loukkaantuneisuus äänestään siivilöityen.
Joelle pudisti päätään. ”Joku hullu varmaan. Oletko ihan varma, ettet tunnistanut sitä miestä? Jos Lucylla olisi salasuhde, hän varmasti osaisi peittää sen paljon paremmin, kuin suutelemalla salarakastaan teidän yhteisen lemmenpesänne portailla, vai mitä?”

70
”Kyllä, olen varma, etten tunne sitä miestä. Enkä todellakaan tunne Lucya.”
”Ehkä, jos kysyisit häneltä? Rehellisesti?” Hyvän ystävän esittäminen tuottaisi varmasti tulosta: pettämisestä ei noin vain toivuttu.
”En missään nimessä. Lucy raivostuisi minulle vakoilusta.”
”Mitä helvettiä, onko sillä muijalla oikeutta suuttua sinulle vakoilusta, jos sille oli kerrankin aihetta?” Joelle kimmastui.

71
Matt nosti katseensa tähän pohtivana.
”En minä hemmetti tiedä”, hän manasi ja nousi tuoliltaan. Joelle seurasi perässä ja sulki Mattin syleilyynsä.
”Puhumalla tämä selviää. On aina selvinnyt.” Nainen nosti katseensa Matthew’n epäuskoiseen ilmeeseen. Heidän kasvonsa olivat suuteluetäisyydellä. Se oli Joellen tarkoituskin.
Hän otti siitä hyödyn irti ja painoi huulensa Mattin huulia vasten.

72
Ohikiitävän hetken Matt vastasi suudelmaan –
Ja työnsi Joellen sitten pois synnyttäen kiusallisuuden ilmapiirin heidän välilleen.

73a

73b
”Minun pitää mennä”, Matt sanoi kuivasti.
”Matt –!”
Mies paukautti oven kiinni mennessään.

--------------------------------------------

74
Kello oli jo vaikka mitä, eikä Lucy ollut saanut koko päivänä yhteyttä Mattiin. Nainen alkoi olla jo melko levoton ja vaelteli ympäri olohuonettaan naksautellen sormiaan. Hän ei kyennyt pysymään paikallaan. Hän oli jättänyt ainakin miljoona viestiä Mattin kännykkään, mutta ei niistä mitään apua ollut ollut. Puhelin oli ja pysyi mykkänä.

75
Lucy kelasi mielessään viimeisen kahden päivän tapahtumia. Aleksej olikin elossa. Ja asui Yellow Stonessa, karttapalvelun mukaan ihan kivenheiton päässä. Matt oli selvästikin huolestunut Lucysta alituisen itkemisen takia. Ihan syystäkin, Lucy myönsi. Hänellä oli nyt vain niin paljon mietittävää.
Voisiko Matt olla mennyt Joellen luona piipahtamaan? Tuskin. Hehän nykyään olivat yhteyksissä vain harvoin. Oikeastaan vain silloin, kun Lucykin oli mukana. Silloinkin tunnelma oli melko kireä… Ehkä heillä oli riitaa.
Mielenkiintoista, ettei kumpikaan ollut sattumoisin maininnut asiasta Lucylle. Tai ehkä he halusivat pitää hänet mahdollisimman hyvällä tuulella – itkeminen ei varmaankaan vähenisi riitauutisten jälkeen.

76
Mutta Aleksej. Mitä helvettiä Lucy nyt oikein tekisi? Hän rakasti Aleksejta. Mutta hän rakasti myös Matthew’ta. Hemmetti.
Poika potkaisi. Lujaa. Ja sai siten Lucyn takaisin todellisuuteen ajatuksistaan. ”Hei vaan siellä. Äidillä on nyt vähän mietittävää”, Lucy mutisi hyväntuulisesti, vaikka ei ollut lähimainkaan hyvällä tuulella.
Vaan aivan helvetin huolestunut.

77
Kipu kouraisi Lucyn alavatsaa ja sai naisen vajoamaan polvilleen keittiön lattialle. Hän otti tukea keittiön pöydästä ja puristi puhelinta kämmenessään yhä tiukemmin. ”Voi helvetti”, hän vaikersi.
Kipu ei loppunut, vaan aaltoili mukavasti tasaisin väliajoin. Lucy näppäili Joellen numeron varmuuden vuoksi.
Tuuttaus. Toinen.
Lucy? Onko kaikki kunnossa?

78
”On, kyllä. Tiedätkö, missä Matt on?” Lucy vaikersi ja päätti, että lattialla oli ehkä sittenkin parempi kuin yrittääkään nousta ylös. Aikansa housunlahkeitaan kopeloituaan Lucy ei kuitenkaan tuntenut märkää. Ehkä se oli hyvä juttu.
Ei hajuakaan. Onko sattunut jotakin?
Tuskastaan huolimatta Lucy yritti kuulostaa huolettomalta. ”Ei, ei ole. Kiitos kuitenkin, Joelle.”

79
Seuraava kipuaalto veikin sitten tajunnan mennessään.

------------------------------------------------------

80
Raukkamaista.
Se, mitä Matt oli tehnyt, oli raukkamaista. Ja erittäin kliseistä.
Mennä nyt baariin vetämään päänsä täyteen, purskauttaa baarimikolle puhe miltei sammaltaen kaikki naisongelmansa. Jaa, no sen yhden, mikä kalvoi Matthew’ta aika hemmetisti.
Oliko Lucylla toinen mies?

81
Baarimikko oli kuunnellut puolella korvalla Mattin vuodatusta ja kommentoinut sinne tänne ”voi ei” ja ”harmi”. Matt kuitenkin tunsi olonsa hieman keveämmäksi, nyt kun oli päässyt kertomaan ongelmistaan edes jollekulle.
Hänen pitäisi lähteä kotiin. Kellokin oli vaikka mitä.
Hän kiskoi takkinsa ylleen ja enemmän tai vähemmän hoiperteli baarista ulos.

82
Matkalla Vale Avenuelle Matt kuitenkin pysähtyi. Oivallus pyyhkäisi hänen mielensä ylitse: Jos Lucylla oli toinen mies, niin eikö Mattkin ansaitsisi toisen naisen? Kuulostaisi ihan reilulta peliltä, eikös juu?
Jos ei toista naista, niin ainakin näpäytys. Matt oli ehkä viisitoista vuotta vanhempi kuin Lucy, mutta ei hän tyhmä ollut. Eikä sinisilmäinen.
Hän halusi oikeutta.

------------------------------------------------

83
Joelle pyöri ympäri keittiötään, mutta tällä kertaa hän oli jättänyt viinipullonsa avaamatta ja lasinsa kaappiin. Mahanpohjassa kirveli ikävä tunne. Hän oli mokannut ja pahasti.
Miksi hemmetissä hänen piti suudella Matthew’ta? Miksi hemmetissä?!


84
Kaikki oli nyt pilalla. Matt kertoisi Lucylle, Lucy raivostuisi hänelle, eikä Matt sen koommin haluaisi varmaankaan olla yhteydessä Joelleen, nyt kun hän oli paljastanut tunteensa miestä kohtaan ja tehnyt tilanteen kiusalliseksi molemmille osapuolille.
Voi hemmetti.

85a

85b
Joelle – sekä joka ikinen hänen solunsakin – pysähtyi kuin seinään kun oven takaa kuului kolme pehmeää koputusta. Ja sen jälkeen huhuilua: ”Joelle? Oletko siellä?”

86
Matt. Matt oli oven takana. Olikohan mies tietoinen siitä, mitä kello oli? Yhtä kaikki Joelle riensi avaamaan miehelle oven. Ilma tuulahti Joellen vetäessä oven auki ja toi mukanaan alkoholilta haisevan leyhähdyksen.
Jaa. Joelle olikin vain varamajoitus, sillä Matt ei varmaankaan haluaisi mennä kotiin Lucyn nähtäväksi tuossa kunnossa.
”Tule sisään vain”, Joelle sanoi hieman pettyneenä ja astui oven edestä pois päästäen Mattin sisään. Hänen pitäisi varmaankin soittaa Lucylle Mattista. Parka varmasti valvoi vieläkin huolissaan.

87
Matt astui sisälle ja veti oven perässään kiinni, mutta sen sijaan että olisi rojahtanut sohvalle, tämä jäikin paikoilleen ja vain pällisteli Joellea. Ja Joelle oli kuin huumaantunut tuosta katseesta. Kännissä kuin käki, Joelle tuhahti mielessään, muttei pystynyt siltikään kääntämään katsettaan pois.
Helvetti, hänhän oli rakastunut tuohon mieheen.

88
Äkkiarvaamatta Matt syöksähti eteenpäin, kaappasi Joellen kasvot kämmentensä väliin ja suuteli naista.
Joellen päässä pyöri ja jalat tuntuivat sulavan kuin tina uutena vuotena. Hän suuteli takaisin, kietoi kätensä Mattin selkään ja sulki omatuntonsa visusti lukkokaappiin ja heitti avaimen menemään sillä sekunnilla, kun he rojahtivat sohvalle.

89
Matt oikeasti rakastikin häntä. Joellea! Joellea eikä Lucya. Onni kupli Joellen sisimmässä, kun Matt hivutti hänen paitaansa ylöspäin.
”Matt, minä rakastan sinua”, Joelle henkäisi suudelmien välistä. ”Rakastan sinua niin paljon.”
Vastaukseksi Joelle sain vain muminaa, mutta sehän on selvää että teot puhuvat enemmän kuin sanat.

--------------------------------------------------

Jätänpä sitten cliffhangerin vaan tähän, hihi.

Sana on vapaa :)

10 kommenttia:

  1. Ah.

    Se myrsky, josta oli puhetta.

    Matt vielä näki kaiken? *Viuhtoo käsillään kuin lentoon lähdössä*

    *Vetää syvään henkeä* Mutta se varsinainen kommentti! Karma siis viimeinkin iski kyntensä herra Vorobjoviin. Tai sen yhden kynnen nimeltä Aleksej. En tosin tiedä tuleeko elämästä sen helpompaa (heitän villin veikkauksen että ei) kun myös Boris ja Yuri ovat vapaalla jalalla. Molempiin sopinee kuvaus "vaarallinen ja aseistettu". Jotenkin en usko että tämä olisi viimeinen kerta kun kaksikkoa nähdään. (Uskon myös että Toby - olihan se sen valokuvahepun nimi? - ilmentyy vielä jonkin kiven alta mutta pysytäänpä asiassa.) Herra Voron viimeiset hetken oli kyllä mainiosti kuvailtu, kade olen.
    Olen joskus aikaisemminkin tainnut mainita, että pidän tuosta pelkkiä kuvia käyttävästä aikahyppytavasta jolla Lucyn raskauden eteneminen kerrottiin? Mainitsen uhallakin uudestaan. Se tuntuu jotenkin - elegantilta tavallaan. Kenties siksi, etten sitä muista juuri muualla nähneeni.

    Ja Aleksej vain ilmaantuu ovelle ihan vain että hei, olen menneisyytesi, sain sinut kiinni. Lucy vielä vaikutti alkujärkytyksen jälkeen olevan onnellinen Mattin ja Matt juniorin kanssa (kyllä, otin ja nimesin hänetkin) ja sitten Mattin piti nähdä hänet Aleksejn vierellä. Ja Joelle luuli, että olisi voinut käyttää Mattin ahdinkoa hyväkseen mutta Matt käyttikin Joellea hyväkseen ahdingossaan? Jotenkin Lucy vielä päätteli aivan oikein Mattin olevan Joellen luona, mutta arvasi sitten noisen kahden välisen kireyden syyn väärin. Mutta mikä Juniorilla on? Lucylla? Ei vaikuta hyvältä...

    Ja lopussa oli kyllä vähintään viisi cliffhangeriä eikä vain yhtä, däämn.

    P.S. Kuuntelin lukiessani Floexin Casanovaa,
    https://www.youtube.com/watch?v=-Bf2sdraGAQ
    joka tuntui sopivan ainakin jotenkin tähän melkein unenomaiseen tunnelmaan.

    (P.P.S. Alitajuntani ennustaa, että Lucy jättää lapsen Mattille ja hiipii itse Aleksejn matkaan jonnekin Papuaasiaan. Katsotaan miten lähelle tai kauas etiäiseni osuu.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Sääennuste piti paikkansa 8)
      Nyt taitaa olla tosiaan rosvojoukot niin hajallaan, että saapas nähdä, helpottuuko Aleksejn elämä tästä yhtään... ja Tobyhan se :D katsotaan, katsotaan...
      Kiitos, taisin kerran erästä englannin kielistä simstarinaa lukiessani törmätä tuohon ja pitihän se sitten ottaa itekin käyttöön :D
      Vai että Matt junior :D siinä onkin lapsoselle nimi
      Totta turiset, ei tainnut jäädä pelkästään yksi asia arvailun varaan :>
      Papuaasiaan :D se voiskin olla mielenkiintoista kuvata...
      Kiitän kommentista! (:

      Poista
  2. Oivoi, tämä vain menee entistä mutkikkaammaksi. Saa nähdä jättääkö Lucy Matthewin ja päätyy pojan kanssa Alekseijn huomaan. Tosin jää nähtäväksi, selviääkö nainen ollenkaan, tahi poika. Luin nyt viimein nämä kaikki läpi kun Fardasten kirjoittamiselta ehdin ja pakko sanoa että olet käynyt läpi huiman kehityskaaren vuosien aikana! Juoni lentää ja aina tulee jotain uutta. Jään jännityksellä seuraamaan.
    Jos haluat, voit ilmoittaa uusista osista Fardasten chättinurkassa. Pysyn sitten itsekin kärryillä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voi apua, muistan kun aloin näitä kirjoittamaan sillon yläasteella (?) :'D siitä on vähän taidot kehittyneet, tosiaan :D
      Jeps, minäpä pistän muistiin, niin tulen sitten aina uuden osan mainostamishommissa :D
      kiitos kommentista (:

      Poista
  3. ALEKSEJ! Täysissä ruumiin ja sielun voimissa vieläpä, juuri kylmäverisen murhan suorittaneena ilmestyy Lucyn ovelle! Saanko itkeä ilosta?! Herkullisen raastava tilanne, valitako perhe-elämä vai lähtö komistuksen matkaan (itse äänestäisin vahvasti komistuksen puolesta). Toivottavasti Lucy ja lapsi selviävät, äkillinen kipu ja pyörtyminen vaikuttaa kyllä melko pahaenteiseltä.. Voi Lucy, olisit nyt pyytänyt Joellea apuun!

    Ja Joelle. Ymmärrän häntä jotenkin niin hyvin, ja samalla käy sääliksi. Mattin viinanhuuruinen järkeily ei mennyt ihan putkeen, mutta suotakoon se hänelle, ymmärrän kyllä häntäkin. Kukapa nyt varsinaisesti ilahtuisi nähdessään naisystävänsä toisen miehen kanssa. Mutta Joelleen tässä taitaa sattua kaikista kipeiten.

    Alkukohtaus oli aivan upeasti kirjoitettu. Samoin tykkäsin kovin tuosta pelkkien kuvien avulla siirtymästä, näin sen kuin jonain elokuvakohtauksena, melkein kuulin musiikin soivan taustalla :D Lucyn ja Mattin lähiöunelmatalo on muuten aivan ihana! Ei muuta kuin ensi osaa odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :'D jostain syystä arvasin, että Aleksejn paluu räjäyttää katon :D kieltämättä, voisin itsein lähteä komistuksen matkaan, jos olisin Lucy...
      No ei mennyt putkeen ei :D tässä on nyt semmoset pommin ainekset käsissä että huhhuh
      Semmoista kampaamojazzmusiikkia toi kohtaus kyllä kiljuukin :D
      Kiitos kommentista (:

      Poista
  4. En näe tämän osan kuvia :( Kaikki ne sanovat vain että "Please update your account to enable 3rd party hosting. For important info, please go to www.photobucket.com/P500".

    Mutta luinpa osan tekstit nyt sitten ainakin. Vai että Aleksej ilmestyi jälleen kuvioihin sotkemaan idyllisen perhe-elämän. Tämä asettaa Lucyn aika vaikeaan tilanteeseen. Matthew vai Aleksej? Jännittää nähdä, kumpaan hän päätyy, vai päätyykö kumpaankaan. Ja jännittää myös nähdä, mitä hänelle oikein käy, kun tuolla lailla tuupertui lattialle eikä kukaan ole kotona auttamassa :(

    Ja Matt päätti sitten antaa samalla mitalla takaisin. Toivottavasti Joelle-raukkaa ei nyt jätetä väärään luuloon, ja Matt selventää hänelle aamulla, että kyseessä oli vain yhden yön juttu eikä muuta.

    Kiitoksia osasta, jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa!

    P.S. "Kasvinveli" sai minut ajattelemaan kasvisimejä... Sana jota tarkoitit on varmaankin "kasvattiveli" :p Sori, oli pakko korjata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan itku, niimpä näkyy :/ Ja niin on joka osassa aina 21. osaan asti... ei kai se auta kun vaihtaa photobucket parempaan, kiitos tästä! En olis muuten tajunnutkaan :D Alan päivittelemään kuvat osiin uusimmasta vanhimpaan, että pääset sinäkin kohta näkemään tämän osan kuvat!
      Juu, nyt meni taas kyllä pasmat sekaisin oikein kunnolla. Ihan kaikilla osapuolilla.
      Oho, joo kieltämättä toi kasvattiveli kuulostaa järkevämmältä :'D muistan jossain kirjassa nähneeni sanan kasvinveli ja se on sitten vissiin juurtunut käyttöön :D
      Kiitoksia kommetista (:

      Poista
    2. Jee kiitos! Luin osan nyt uudestaan kuvien kanssa :)

      Poista
  5. Jopas nyt oli käänteitä! Mies menneisyydestä ilmestyi noin vain kuistille ja sekoitti pakan ihan huolella. Toivottavasti Lucylle ja/tai vauvalle ei käy huonosti :/Ja Joelle taitaa vielä pudota ryminällä pilvilinnoistaan. Hih, minäkin vähän mietin tuota kasvinveliä että minkäs kasvin veli :D

    VastaaPoista